lauantai 21. heinäkuuta 2007
perjantai 20. heinäkuuta 2007
MULLA ON VÄHÄN HUONO OLO.
Eilen grillattiin porukalla. Ja juotiin vähän. Ja minä paljastin olevani entinen larppaaja. Ja olin äärimmäisen epävalokuvauksellinen, kuten tavallista. Keskustelimme ihokarvoituksesta.
Normitorstai, sanoisin.
Nyt lähdemme reissuun.
Jos vaikka tärppäis.
Jotkut ehkä jo tietävätkin mistä puhun.
Normitorstai, sanoisin.
Nyt lähdemme reissuun.
Jos vaikka tärppäis.
Jotkut ehkä jo tietävätkin mistä puhun.
torstai 19. heinäkuuta 2007
HELPOTUS
Tyhjänpäiväinen nahistelu työnantajan kanssa kesälomani ajankohdasta päättyi tänään.
Ja tulos miellyttää. Ilmeisestikin molempia.
Saan pitää sairauslomani päätteeksi pyytämäni viisi lomapäivää ja palata sitten normaaliin päiväjärjestykseen. Eli siis aivan kuten alunperin ehdotinkin, mutta jonka työnantaja väänsi "muotoon tahdon pitää kaikki kesälomapäiväni sairausloman jälkeen."
Kolme viikkoa siinä meni, ennen kuin alkuperäisidea aukeni kaikille asianosaisille palkkatoimistoa myöten.
En alunperin ymmärtänyt miksi työnantajani tahtoisi pitää minua lomalla elokuussa, kun kesähessut palaavat kouluun ja asiakasvirrat kasvavat lomien loputtua. Eivätkä loppuviimein tainneet ymmärtää itsekään, kun laittoivat henkilöstöpäällikön soittamaan ja kysymään josko sittenkin tahtoisin tulla töihin jo maanantaina kuudes päivä.
Ja minähän tahdon.
Enkä vähiten siksi, että tahdon maksaa pankille asuntolainan lyhennykset kokonaisuudessaan ja sovittuna päivänä, enkä soittaa ja ronkua lyhennysvapaata kuukautta vain koska minua yritetään tunkea pakkokesälomalle ja lomarahoilla maksettiin jo aikoja sitten kaikki laskut. Viikon palkka elokuulta kun saattaisi jäädä ehkäpä hieman vajaaksi lainanlyhennystä silmälläpitäen.
Onneksi näin. Elämä saattaa jopa normalisoitua syyskuun loppuun mennessä.
Ja tulos miellyttää. Ilmeisestikin molempia.
Saan pitää sairauslomani päätteeksi pyytämäni viisi lomapäivää ja palata sitten normaaliin päiväjärjestykseen. Eli siis aivan kuten alunperin ehdotinkin, mutta jonka työnantaja väänsi "muotoon tahdon pitää kaikki kesälomapäiväni sairausloman jälkeen."
Kolme viikkoa siinä meni, ennen kuin alkuperäisidea aukeni kaikille asianosaisille palkkatoimistoa myöten.
En alunperin ymmärtänyt miksi työnantajani tahtoisi pitää minua lomalla elokuussa, kun kesähessut palaavat kouluun ja asiakasvirrat kasvavat lomien loputtua. Eivätkä loppuviimein tainneet ymmärtää itsekään, kun laittoivat henkilöstöpäällikön soittamaan ja kysymään josko sittenkin tahtoisin tulla töihin jo maanantaina kuudes päivä.
Ja minähän tahdon.
Enkä vähiten siksi, että tahdon maksaa pankille asuntolainan lyhennykset kokonaisuudessaan ja sovittuna päivänä, enkä soittaa ja ronkua lyhennysvapaata kuukautta vain koska minua yritetään tunkea pakkokesälomalle ja lomarahoilla maksettiin jo aikoja sitten kaikki laskut. Viikon palkka elokuulta kun saattaisi jäädä ehkäpä hieman vajaaksi lainanlyhennystä silmälläpitäen.
Onneksi näin. Elämä saattaa jopa normalisoitua syyskuun loppuun mennessä.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2007
EN OLE RASKAANA
En siis todellakaan ole raskaana.
Mutta olen taas kotona.
Matkalla suunnatonta ärsytystä aiheutti neljän nautitun kahvikupin aiheuttama närästys ja myöhemmin hillitön kusetus (voiko noin sanoa?).
Ja silmänpalvojat, jotka kuvittelevat että tieliikennelakiin on kirjattu asetus alinopeutta ajavan poliisiauton ohituksesta.
Vittu, jos siinä taulussa on ykkönen ja kaksi nollaa, niin voi huoletta ajella myös ykköstä ja kahta nollaa. Ei tarvitse hinkata kahdeksaakymmentä vain siksi, että ne poliisit niin tekevät.
Varmaan nauroivat teille kaikille, runkkarit, kun ette uskaltaneet ohittaa.
Minä ainakin nauroin.
Mutta olen taas kotona.
Matkalla suunnatonta ärsytystä aiheutti neljän nautitun kahvikupin aiheuttama närästys ja myöhemmin hillitön kusetus (voiko noin sanoa?).
Ja silmänpalvojat, jotka kuvittelevat että tieliikennelakiin on kirjattu asetus alinopeutta ajavan poliisiauton ohituksesta.
Vittu, jos siinä taulussa on ykkönen ja kaksi nollaa, niin voi huoletta ajella myös ykköstä ja kahta nollaa. Ei tarvitse hinkata kahdeksaakymmentä vain siksi, että ne poliisit niin tekevät.
Varmaan nauroivat teille kaikille, runkkarit, kun ette uskaltaneet ohittaa.
Minä ainakin nauroin.
maanantai 16. heinäkuuta 2007
HALKEAN
Jos jokin on kamalaa, niin se, kun tirisee pienellä liekillä omassa liemessään.
Olen muhinut pari päivää oikein huolella. Ollut tekemättä mitään, paitsi sotalaivoja legoista Natiaisen kanssa. Pyöritellyt suunnitelmia päässäni innosta pihisten, kykenemättä kuitenkaan jakamaan niitä kenenkään kanssa.
Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan tuntuu siltä, kuin olisin täysin väärässä paikassa, vaikka olenkin siellä, minne minulla on aina kauhea hoppu, kun hyppään auton rattiin ja suuntaan kohti kotiseutua.
Nyt pitäisi olla kotona. Oman Kakslahkeisen kainalossa supattamassa korvaan maailman parhaita suunnitelmia. Kuhjottamassa peiton alla kaksin.
Odottamassa että aika kuluu nopeaan.
Olen muhinut pari päivää oikein huolella. Ollut tekemättä mitään, paitsi sotalaivoja legoista Natiaisen kanssa. Pyöritellyt suunnitelmia päässäni innosta pihisten, kykenemättä kuitenkaan jakamaan niitä kenenkään kanssa.
Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan tuntuu siltä, kuin olisin täysin väärässä paikassa, vaikka olenkin siellä, minne minulla on aina kauhea hoppu, kun hyppään auton rattiin ja suuntaan kohti kotiseutua.
Nyt pitäisi olla kotona. Oman Kakslahkeisen kainalossa supattamassa korvaan maailman parhaita suunnitelmia. Kuhjottamassa peiton alla kaksin.
Odottamassa että aika kuluu nopeaan.
lauantai 14. heinäkuuta 2007
TYTTÖJEN JUTTUJA
Olen puuhastellut tänään asioita, joita en koskaan uskonut puuhaavani.
Olen suunnitellut asioita, joita en koskaan uskonut joutuvani suunnittelemaan.
Olen laatinut listoja.
Ja hymistellyt.
Ja ollut hirvittävän skeptinen.
Olen suunnitellut asioita, joita en koskaan uskonut joutuvani suunnittelemaan.
Olen laatinut listoja.
Ja hymistellyt.
Ja ollut hirvittävän skeptinen.
perjantai 13. heinäkuuta 2007
13. PÄIVÄ
Sehän olisikin ollut ihan liian helmeä, että kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan.
Valtatiet 4 ja 5 kuhisivat aivottomia pässejä, jotka eivät suostu ymmärtämään, että jos se saatanan autojono jatkuu täältä Kuuhun, niin ohittelu ei nopeuta kenenkään matkatekoa.
Ja kun vihdoin pääsin perille ja astuin ulos autosta, niin nyrjäytin nilkkani.
Se on nyt turvonnut kaksinkertaiseksi ja on viehkeän sininen.
Vitun hienoa.
Terveisiä Siilinjärveltä.
Valtatiet 4 ja 5 kuhisivat aivottomia pässejä, jotka eivät suostu ymmärtämään, että jos se saatanan autojono jatkuu täältä Kuuhun, niin ohittelu ei nopeuta kenenkään matkatekoa.
Ja kun vihdoin pääsin perille ja astuin ulos autosta, niin nyrjäytin nilkkani.
Se on nyt turvonnut kaksinkertaiseksi ja on viehkeän sininen.
Vitun hienoa.
Terveisiä Siilinjärveltä.
torstai 12. heinäkuuta 2007
MILLOIN MEISTÄ TULI AIKUISIA?
Lähipiiristä tuli puhelu.
Puhelun aikana pudotettiin soittajan toimesta pommi.
Iso pommi.
Positiivinen pommi. Ainakin tavallaan.
Pulssi on vieläkin taivaissa.
Olen istunut pari tuntia kyyneleet silmissä. Ihmeissäni. Kauhuissani. Onnessani.
Olen miettinyt viimeistä kahtakymmentä vuotta. Leikkejä lapsuuden lähimetsissä, kilpajuoksuja, kuurupiiloja ja tukkanuottasia.
Nyt on mennyttä se aika. Nyt meistä on tullut aikuisia.
Nyt on opittu ottamaan vastuuta.
Tai pakotettu ottamaan.
Puhelun aikana pudotettiin soittajan toimesta pommi.
Iso pommi.
Positiivinen pommi. Ainakin tavallaan.
Pulssi on vieläkin taivaissa.
Olen istunut pari tuntia kyyneleet silmissä. Ihmeissäni. Kauhuissani. Onnessani.
Olen miettinyt viimeistä kahtakymmentä vuotta. Leikkejä lapsuuden lähimetsissä, kilpajuoksuja, kuurupiiloja ja tukkanuottasia.
Nyt on mennyttä se aika. Nyt meistä on tullut aikuisia.
Nyt on opittu ottamaan vastuuta.
Tai pakotettu ottamaan.
tiistai 10. heinäkuuta 2007
HYMYILEVÄT PSEUDOAKAT
Minkä tähden terveysside- ja tamponimainoksissa naiset ovat aina hymy persiissä huhkimassa salilla tiukoisssa trikoissa, kipsuttamassa korkokengissä kaupungin vilinässä tai jotain muuta yhtä teennäistä?
Missä ovat ne emännät, joiden naama kukkii näiden kirottujen teemaviikkojen aikana? Missä ne kaltaiseni, jotka ovat tuskissaan ja aivan saatanan kiukkuisia? Missä ne, jotka turpoavat muodottomiksi valaiksi ja haluavat vain ryömiä peiton alle muutamaksi päiväksi, oli se halvatun tulppa sitten kudottu vaikka hienoimmasta silkistä tai se kirottu kroonikkovaipan kokoinen side lehtikullalla päällystetty?
Hä?
Missä ovat?
Missä ovat ne emännät, joiden naama kukkii näiden kirottujen teemaviikkojen aikana? Missä ne kaltaiseni, jotka ovat tuskissaan ja aivan saatanan kiukkuisia? Missä ne, jotka turpoavat muodottomiksi valaiksi ja haluavat vain ryömiä peiton alle muutamaksi päiväksi, oli se halvatun tulppa sitten kudottu vaikka hienoimmasta silkistä tai se kirottu kroonikkovaipan kokoinen side lehtikullalla päällystetty?
Hä?
Missä ovat?
maanantai 9. heinäkuuta 2007
ALA-ARVOISTA
Ostin loppusyksystä puhelimen Anttilasta.
VITUN ISO VIRHE!
Kaikki, jotka minulle ovat viimeisen yhdeksän kuukauden aikana soitelleet, ovat varmaankin huomanneet puhelimeni raivostuttavan ominaisuuden katkaista puhelu jo heti alkuunsa. Asia on vituttanut minua jo pidemmän aikaa, mutta vasta viikko sitten löysin arkistoimani takuukuitin.
Tänään raahasin puhelimen varusteineen ja kuitteineen Anttilaan ja kerroin asiasta. Asiakaspalvelija oli nuiva ja tympeä ja haluton antamaan edes sitä pientä ja elintärkeää informaatiota, että "juu me ei kyl näitä puhelimii vaihdeta ja ei me tääl Anttilas niinku näitä itte huolleta, mut voidaan kyl laittaa huoltoon jos iha välttis haluut. " Tiedustelin, onko huollon ajaksi mahdollista saada jonkinsortin lainaluuria käyttöön, koskapa itselläni ei varapuhelinta ole.
Myyjä katsoi pitkään ja hitaasti.
"No siis ei tods."
Tiedustelin muita mahdollisia huoltoliikkeitä ja käteeni tökättiin suhruinen aanelonen.
"Seuraava!"
Kysyttävää olisi ollut, mutta Herra Asiakaspalvelija oli siirtynyt jo kinaamaan seuraavan asiakkaan kanssa toimimattomasta leivänpaahtimesta.
Närkästyneenä valitsin saamastani listasta lähimmän huoltoliikeen ja kyselin huoltoa. Kaikki oli hyvin siihen saakka, kunnes kerroin ostaneeni puhelimen Anttilasta. Lainapuhelin onnistuisi vain vuokraamalla.
Sama laulu kaikissa kuudessa huoltoliikkeessä, joilla lainapuhelinmahdollisuus Uudellamaalla on.
Vain koska luuri on ostettu Anttilasta. Jos olisi ostettu heidän liikkeestään suoraan, niin asia olisi toinen.
MITÄ VITTUA?
Mikä helvetti on tämä kahden vuoden (näennäis)takuu, joka on ostokuittiin printattu kissan kokoisin kirjaimin? Huolletaan ja korjataan juu, mutta kestää vähintään kolme viikkoa ja vastaava varaluuri maksaa tuolta ajalta vuokraa 110-160 euroa! Sillä hinnallahan saa jo uuden, joskaan ei ihan yhtä mässyillä ominaisuuksilla!
Minulla on tasan kaksi asiaa sanottavanani tässä vitutuksen vaiheessa.
EN KOSKAAN OSTA ENÄÄ SIEMENSIN PUHELINTA.
EN KOSKAAN OSTA ENÄÄ MITÄÄN ANTTILASTA.
Pitäkää jumalauta paskat sekundaluurinne, tympeät myyjänne ja kusinen palvelunne!
VITUN ISO VIRHE!
Kaikki, jotka minulle ovat viimeisen yhdeksän kuukauden aikana soitelleet, ovat varmaankin huomanneet puhelimeni raivostuttavan ominaisuuden katkaista puhelu jo heti alkuunsa. Asia on vituttanut minua jo pidemmän aikaa, mutta vasta viikko sitten löysin arkistoimani takuukuitin.
Tänään raahasin puhelimen varusteineen ja kuitteineen Anttilaan ja kerroin asiasta. Asiakaspalvelija oli nuiva ja tympeä ja haluton antamaan edes sitä pientä ja elintärkeää informaatiota, että "juu me ei kyl näitä puhelimii vaihdeta ja ei me tääl Anttilas niinku näitä itte huolleta, mut voidaan kyl laittaa huoltoon jos iha välttis haluut. " Tiedustelin, onko huollon ajaksi mahdollista saada jonkinsortin lainaluuria käyttöön, koskapa itselläni ei varapuhelinta ole.
Myyjä katsoi pitkään ja hitaasti.
"No siis ei tods."
Tiedustelin muita mahdollisia huoltoliikkeitä ja käteeni tökättiin suhruinen aanelonen.
"Seuraava!"
Kysyttävää olisi ollut, mutta Herra Asiakaspalvelija oli siirtynyt jo kinaamaan seuraavan asiakkaan kanssa toimimattomasta leivänpaahtimesta.
Närkästyneenä valitsin saamastani listasta lähimmän huoltoliikeen ja kyselin huoltoa. Kaikki oli hyvin siihen saakka, kunnes kerroin ostaneeni puhelimen Anttilasta. Lainapuhelin onnistuisi vain vuokraamalla.
Sama laulu kaikissa kuudessa huoltoliikkeessä, joilla lainapuhelinmahdollisuus Uudellamaalla on.
Vain koska luuri on ostettu Anttilasta. Jos olisi ostettu heidän liikkeestään suoraan, niin asia olisi toinen.
MITÄ VITTUA?
Mikä helvetti on tämä kahden vuoden (näennäis)takuu, joka on ostokuittiin printattu kissan kokoisin kirjaimin? Huolletaan ja korjataan juu, mutta kestää vähintään kolme viikkoa ja vastaava varaluuri maksaa tuolta ajalta vuokraa 110-160 euroa! Sillä hinnallahan saa jo uuden, joskaan ei ihan yhtä mässyillä ominaisuuksilla!
Minulla on tasan kaksi asiaa sanottavanani tässä vitutuksen vaiheessa.
EN KOSKAAN OSTA ENÄÄ SIEMENSIN PUHELINTA.
EN KOSKAAN OSTA ENÄÄ MITÄÄN ANTTILASTA.
Pitäkää jumalauta paskat sekundaluurinne, tympeät myyjänne ja kusinen palvelunne!
lauantai 7. heinäkuuta 2007
KITARASANKARIT
Harrastin paikallismatkailua ja päristelin ruotsalaisvalmisteisella monsterilla Porvooseen.
Kyllä.
Porvooseen.
Siellä asuu vanha ystävä, jota en ole aikoihin nähnyt ja jonka kissa vihaa minua edelleen yhtä palavasti kuin aina ennenkin.
Oli hillitöntä, eikä vähiten siksi, että vingutimme GuitarHeroa Pleikkarilla. Vasemmasta kädestä on kaksi kynttä murtunut ja jännetupintulehdus loistokkaasti aluillaan, mutta helvetti vieköön, Foo Fightersin Monkey Wrench onnistuu jo 89-prosenttisesti.
Pakko saada Pleikka ja tuo peli.
Tyyliin heti.
Kyllä.
Porvooseen.
Siellä asuu vanha ystävä, jota en ole aikoihin nähnyt ja jonka kissa vihaa minua edelleen yhtä palavasti kuin aina ennenkin.
Oli hillitöntä, eikä vähiten siksi, että vingutimme GuitarHeroa Pleikkarilla. Vasemmasta kädestä on kaksi kynttä murtunut ja jännetupintulehdus loistokkaasti aluillaan, mutta helvetti vieköön, Foo Fightersin Monkey Wrench onnistuu jo 89-prosenttisesti.
Pakko saada Pleikka ja tuo peli.
Tyyliin heti.
perjantai 6. heinäkuuta 2007
MY BABY IS A TAD DEPRESSED
En taasen tiedä hakkaisinko seinään omaa otsaluutani, vai kenties jonkun toisen.
Terapiasessio oli sanalla sanoen outo.
Olin oikeastaan aika hyvällä tuulella terapiaan mennessäni, mutta sen jälkeen on vitutus hiipinyt salakavalasti seuralaisekseni.
Terapeutti kysyi, olenko ollut masentunut vauva.
No jaa-a. Paha sanoa, kun ensimmäiset muistikuvani ovat jostain vuodelta '81-'82 ja se varsinainen vauvaikä taisi vierähtää ohi 70-luvulla. Mistä minä tiedän millainen vauva minä olen ollut. Huutava ja haiseva tissiposki, veikkaisin. Sellaisiahan vauvat useimmiten ovat.
Masentuneista vauvoista tulee useimmiten masentuneita aikuisia, Täti selitti ja kuulosti korvissani niin hillittömän freudilaiselta, että purin huultani etten olisi tirskahtanut hihittämään.
Toisinaan ihan oikeasti ihmetyttää itseänikin tämä depressiohapatus. Osalle se tuntuu olevan jokin itsekorostuksen väline aivan kuten kaikenmaailman design-roju tai kalliit autot. Osa tuntuu tehneen siitä itselleen elämäntavan ja jonkun saatanan filosofian. Ja sitten olen minä, joka haluaa päästä siitä vaan nopeasti ja mielellään lopullisesti eroon.
Helppoahan se olisi varmaan myötäillä ja todeta, että joo, minä olin tosiaan ihan vitun masentunut vauva ja eksistentialistinen kriisini alkoi, kun minut väkivalloin kiskottiin kohdusta maaliskuiseen pakkaseen ja lykättiin johonkin saatanan kolhoosiasuntolaan viettämään ensimmäisiä elinvuosiani, mutta jostain syystä minusta tuntuu, että tässä on mahdollisesti, jopa todennäköisestikin, kyse jostain muusta.
Kuten siitä, että en vaan ehkä osaa.
Minkä vitun takia sen syyn pitäisi löytyä lapsuudesta? Ei minua ole koskaan piesty tai laiminlyöty lapsena. Myönnetään, pikkusiskon syntymä vähän kuusivuotiasta vitutti, kun ei ollutkaan enää se nuorin ja lellityin, mutta ei se nyt saatana olla ketään aikuisuuteen asti voi painaa. Luulen vauvanakin saaneeni ihan riittävästi tissiä ja katsekontaktia äidiltä. Ja varmaan on paapottu ja hellitty ja hierottu koliikista pinkeää masua että olisi suolinkaisella kivampi olla.
En epäile hetkeäkään etteikö varhaislapsuuteni ja leikki-ikäni olisi ollut kerrassaan loistavaa.
Sitten voisin ostaa teorian niine luineen ja lihoineen, jos olisin kasvanut maakellarissa pelkkiä kastematoja syöden ja vailla sosiaalisia kontakteja ja päässyt pakoon vasta täysi-ikäisenä, mutta ei se nyt ihan niin tainnut mennä.
Terapiasessio oli sanalla sanoen outo.
Olin oikeastaan aika hyvällä tuulella terapiaan mennessäni, mutta sen jälkeen on vitutus hiipinyt salakavalasti seuralaisekseni.
Terapeutti kysyi, olenko ollut masentunut vauva.
No jaa-a. Paha sanoa, kun ensimmäiset muistikuvani ovat jostain vuodelta '81-'82 ja se varsinainen vauvaikä taisi vierähtää ohi 70-luvulla. Mistä minä tiedän millainen vauva minä olen ollut. Huutava ja haiseva tissiposki, veikkaisin. Sellaisiahan vauvat useimmiten ovat.
Masentuneista vauvoista tulee useimmiten masentuneita aikuisia, Täti selitti ja kuulosti korvissani niin hillittömän freudilaiselta, että purin huultani etten olisi tirskahtanut hihittämään.
Toisinaan ihan oikeasti ihmetyttää itseänikin tämä depressiohapatus. Osalle se tuntuu olevan jokin itsekorostuksen väline aivan kuten kaikenmaailman design-roju tai kalliit autot. Osa tuntuu tehneen siitä itselleen elämäntavan ja jonkun saatanan filosofian. Ja sitten olen minä, joka haluaa päästä siitä vaan nopeasti ja mielellään lopullisesti eroon.
Helppoahan se olisi varmaan myötäillä ja todeta, että joo, minä olin tosiaan ihan vitun masentunut vauva ja eksistentialistinen kriisini alkoi, kun minut väkivalloin kiskottiin kohdusta maaliskuiseen pakkaseen ja lykättiin johonkin saatanan kolhoosiasuntolaan viettämään ensimmäisiä elinvuosiani, mutta jostain syystä minusta tuntuu, että tässä on mahdollisesti, jopa todennäköisestikin, kyse jostain muusta.
Kuten siitä, että en vaan ehkä osaa.
Minkä vitun takia sen syyn pitäisi löytyä lapsuudesta? Ei minua ole koskaan piesty tai laiminlyöty lapsena. Myönnetään, pikkusiskon syntymä vähän kuusivuotiasta vitutti, kun ei ollutkaan enää se nuorin ja lellityin, mutta ei se nyt saatana olla ketään aikuisuuteen asti voi painaa. Luulen vauvanakin saaneeni ihan riittävästi tissiä ja katsekontaktia äidiltä. Ja varmaan on paapottu ja hellitty ja hierottu koliikista pinkeää masua että olisi suolinkaisella kivampi olla.
En epäile hetkeäkään etteikö varhaislapsuuteni ja leikki-ikäni olisi ollut kerrassaan loistavaa.
Sitten voisin ostaa teorian niine luineen ja lihoineen, jos olisin kasvanut maakellarissa pelkkiä kastematoja syöden ja vailla sosiaalisia kontakteja ja päässyt pakoon vasta täysi-ikäisenä, mutta ei se nyt ihan niin tainnut mennä.
maanantai 2. heinäkuuta 2007
KITKEMISESTÄ KILAHTANUT
Ei jumalauta.
Keksikää joku mulle hyvä tekosyy paeta. Bileet, empaattinen olkapään tarjoaminen, mitä tahansa!
Keksikää joku mulle hyvä tekosyy paeta. Bileet, empaattinen olkapään tarjoaminen, mitä tahansa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)