Lähipiiristä tuli puhelu.
Puhelun aikana pudotettiin soittajan toimesta pommi.
Iso pommi.
Positiivinen pommi. Ainakin tavallaan.
Pulssi on vieläkin taivaissa.
Olen istunut pari tuntia kyyneleet silmissä. Ihmeissäni. Kauhuissani. Onnessani.
Olen miettinyt viimeistä kahtakymmentä vuotta. Leikkejä lapsuuden lähimetsissä, kilpajuoksuja, kuurupiiloja ja tukkanuottasia.
Nyt on mennyttä se aika. Nyt meistä on tullut aikuisia.
Nyt on opittu ottamaan vastuuta.
Tai pakotettu ottamaan.
