Jos jokin on kamalaa, niin se, kun tirisee pienellä liekillä omassa liemessään.
Olen muhinut pari päivää oikein huolella. Ollut tekemättä mitään, paitsi sotalaivoja legoista Natiaisen kanssa. Pyöritellyt suunnitelmia päässäni innosta pihisten, kykenemättä kuitenkaan jakamaan niitä kenenkään kanssa.
Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan tuntuu siltä, kuin olisin täysin väärässä paikassa, vaikka olenkin siellä, minne minulla on aina kauhea hoppu, kun hyppään auton rattiin ja suuntaan kohti kotiseutua.
Nyt pitäisi olla kotona. Oman Kakslahkeisen kainalossa supattamassa korvaan maailman parhaita suunnitelmia. Kuhjottamassa peiton alla kaksin.
Odottamassa että aika kuluu nopeaan.
