Elämä on ihqudaa!
Tai siis oli, hetkellisesti.
Kaunis päivä, hellemekko, korkeakorkoiset kipsuttimet ja prinsessafiilis.
Itämaisia oluita.
Ja sokerina pohjalla...
K.a.u.n.i.s. P.o.i.k.a.
Iiiiih!
Juteltiin niitä näitä työpaikan kuulumisista, kännikoheltamisista ja kaikesta muusta kevyestä, kunnes kello näytti kymmentä ja minä muutuin kurpitsaksi. Eipä olisi huvittanut lähteä kotiin, kun kerrankin tunsi olonsa kymmenen vuotta nuoremmaksi, mutta valitettavasti vallitseva todellisuus ei ota huomioon minimaalisia fantasioitani tahi ja koirat on edelleen kusetettava tasaisin väliajoin.
Helposti voisin ihastua, mutta niin korkeita korkoja ei ole olemassakaan, etteivätkö varpaat kuitenkin koskettaisi maata.
Halata sentään raaskin.
Varovasti ja tosi nopeasti.
Onneksi Kakslahkeinen tulee pian kotiin. Minä tarvitsen nyt kainaloa.
