Missähän iässä ihminen oppii olemaan?
Tarkoitan, että missä iässä lakkaa haihattelemasta ja hyväksyy sen karvaan tosiasian, että kakkua ei voi sekä syödä että säästää?
Tämä oli taas niitä päiviä, kun ajoin liian kovaa ja liian kauas, huudatin stereoita ja elin jossain rinnakkaistodellisuudessa, jossa päivät ovat yhtä pitkää utuista auringonlaskua; jossa minä olen ikuisesti hädin tuskin täysi-ikäinen ja suurin ongelmani on mitä laittaa ylle iltarientoihin.
Lähetin neljännessataa idioottimaista tekstiviestiä kutakuinkin jokaiselle, jota en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Sosiaalihuorasin ja yritin olla noheva ja hauska.
Ja tulin kotiin vain muistaakseni jälleen, että se junahan meni jo.
Peilistä katsoo väsähtänyt, kolmenkympin kriisiä elävä kulahtanut lehmä, jolla on ihan liian suuret luulot itsestään.
Ei tämän näin pitänyt mennä.
Rahat takaisin.
Tai uusi yritys.
