Tänään on maailma taasen paskaa täynnä.
Tämä virtuaalimaailma, siis. Reaalissa ei ole valittamista. Aurinko paistaa ja elämä on siedettävää, jopa varsin kivaa.
Mutta tämä bittiavaruus... Voi kilin vittu.
Paranoiaa, hysteriaa, ontuvaa logiikkaa, valehtelua ja puolivillaisia selityksiä. Ja teiniprinsessojen muotiblogeja.
Olen varmaan tulossa vanhaksi, kun en jaksa uskoa kenenkään yksittäisen kaduntallaajan joutuvan tässä maassa mittavan salaliiton uhriksi. Olen varmaan tylsä, kun en jaksa heittäytyä hysteeriseksi, jos sanomisiani tai tekemisiäni kritisoidaan. Ja epäilemättä tyhmä, kun en löydä logiikkaa ajatuksenjuoksusta, joka takertuu jatkuvasti lillukanvarsiin ja pikkumaisuuksiin. Mielikuvituksetonkin olen takuulla, kun en hallitse laajamittaista, suunnitelmallista ihmisten harhaanjohtamista, tai valehtelun jaloa taitoa, vaan paras mihin pystyn on asioiden kertomatta jättäminen. Ja käsittämätön paskiainen, kun en jaksa selitellä.
Pitäisiköhän kehittää itselleen jotain mielenkiintoisempia ongelmia kuin ikävystyttävä, kliininen masennus? Jos vaikka ryhtyisi napostelemaan bentsoja ja kittaamaan viinaa, huoraamaan, varastelemaan ja vaikka mitä muuta angstista, mitä "kukaan ei voi ymmärtää, kun se sisäinen tuska on niin kauheaa."
Tai jos vaikka laittaisin pystyyn muotiblogin ja alkaisin joka toisessa postauksessa hehkuttamaan sitä, miten ihqudaa ja siisniinku sairaan tyylikäs Mischa Barton on.
Tai sitten en.
