lauantai 21. heinäkuuta 2007
perjantai 20. heinäkuuta 2007
MULLA ON VÄHÄN HUONO OLO.
Eilen grillattiin porukalla. Ja juotiin vähän. Ja minä paljastin olevani entinen larppaaja. Ja olin äärimmäisen epävalokuvauksellinen, kuten tavallista. Keskustelimme ihokarvoituksesta.
Normitorstai, sanoisin.
Nyt lähdemme reissuun.
Jos vaikka tärppäis.
Jotkut ehkä jo tietävätkin mistä puhun.
Normitorstai, sanoisin.
Nyt lähdemme reissuun.
Jos vaikka tärppäis.
Jotkut ehkä jo tietävätkin mistä puhun.
torstai 19. heinäkuuta 2007
HELPOTUS
Tyhjänpäiväinen nahistelu työnantajan kanssa kesälomani ajankohdasta päättyi tänään.
Ja tulos miellyttää. Ilmeisestikin molempia.
Saan pitää sairauslomani päätteeksi pyytämäni viisi lomapäivää ja palata sitten normaaliin päiväjärjestykseen. Eli siis aivan kuten alunperin ehdotinkin, mutta jonka työnantaja väänsi "muotoon tahdon pitää kaikki kesälomapäiväni sairausloman jälkeen."
Kolme viikkoa siinä meni, ennen kuin alkuperäisidea aukeni kaikille asianosaisille palkkatoimistoa myöten.
En alunperin ymmärtänyt miksi työnantajani tahtoisi pitää minua lomalla elokuussa, kun kesähessut palaavat kouluun ja asiakasvirrat kasvavat lomien loputtua. Eivätkä loppuviimein tainneet ymmärtää itsekään, kun laittoivat henkilöstöpäällikön soittamaan ja kysymään josko sittenkin tahtoisin tulla töihin jo maanantaina kuudes päivä.
Ja minähän tahdon.
Enkä vähiten siksi, että tahdon maksaa pankille asuntolainan lyhennykset kokonaisuudessaan ja sovittuna päivänä, enkä soittaa ja ronkua lyhennysvapaata kuukautta vain koska minua yritetään tunkea pakkokesälomalle ja lomarahoilla maksettiin jo aikoja sitten kaikki laskut. Viikon palkka elokuulta kun saattaisi jäädä ehkäpä hieman vajaaksi lainanlyhennystä silmälläpitäen.
Onneksi näin. Elämä saattaa jopa normalisoitua syyskuun loppuun mennessä.
Ja tulos miellyttää. Ilmeisestikin molempia.
Saan pitää sairauslomani päätteeksi pyytämäni viisi lomapäivää ja palata sitten normaaliin päiväjärjestykseen. Eli siis aivan kuten alunperin ehdotinkin, mutta jonka työnantaja väänsi "muotoon tahdon pitää kaikki kesälomapäiväni sairausloman jälkeen."
Kolme viikkoa siinä meni, ennen kuin alkuperäisidea aukeni kaikille asianosaisille palkkatoimistoa myöten.
En alunperin ymmärtänyt miksi työnantajani tahtoisi pitää minua lomalla elokuussa, kun kesähessut palaavat kouluun ja asiakasvirrat kasvavat lomien loputtua. Eivätkä loppuviimein tainneet ymmärtää itsekään, kun laittoivat henkilöstöpäällikön soittamaan ja kysymään josko sittenkin tahtoisin tulla töihin jo maanantaina kuudes päivä.
Ja minähän tahdon.
Enkä vähiten siksi, että tahdon maksaa pankille asuntolainan lyhennykset kokonaisuudessaan ja sovittuna päivänä, enkä soittaa ja ronkua lyhennysvapaata kuukautta vain koska minua yritetään tunkea pakkokesälomalle ja lomarahoilla maksettiin jo aikoja sitten kaikki laskut. Viikon palkka elokuulta kun saattaisi jäädä ehkäpä hieman vajaaksi lainanlyhennystä silmälläpitäen.
Onneksi näin. Elämä saattaa jopa normalisoitua syyskuun loppuun mennessä.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2007
EN OLE RASKAANA
En siis todellakaan ole raskaana.
Mutta olen taas kotona.
Matkalla suunnatonta ärsytystä aiheutti neljän nautitun kahvikupin aiheuttama närästys ja myöhemmin hillitön kusetus (voiko noin sanoa?).
Ja silmänpalvojat, jotka kuvittelevat että tieliikennelakiin on kirjattu asetus alinopeutta ajavan poliisiauton ohituksesta.
Vittu, jos siinä taulussa on ykkönen ja kaksi nollaa, niin voi huoletta ajella myös ykköstä ja kahta nollaa. Ei tarvitse hinkata kahdeksaakymmentä vain siksi, että ne poliisit niin tekevät.
Varmaan nauroivat teille kaikille, runkkarit, kun ette uskaltaneet ohittaa.
Minä ainakin nauroin.
Mutta olen taas kotona.
Matkalla suunnatonta ärsytystä aiheutti neljän nautitun kahvikupin aiheuttama närästys ja myöhemmin hillitön kusetus (voiko noin sanoa?).
Ja silmänpalvojat, jotka kuvittelevat että tieliikennelakiin on kirjattu asetus alinopeutta ajavan poliisiauton ohituksesta.
Vittu, jos siinä taulussa on ykkönen ja kaksi nollaa, niin voi huoletta ajella myös ykköstä ja kahta nollaa. Ei tarvitse hinkata kahdeksaakymmentä vain siksi, että ne poliisit niin tekevät.
Varmaan nauroivat teille kaikille, runkkarit, kun ette uskaltaneet ohittaa.
Minä ainakin nauroin.
maanantai 16. heinäkuuta 2007
HALKEAN
Jos jokin on kamalaa, niin se, kun tirisee pienellä liekillä omassa liemessään.
Olen muhinut pari päivää oikein huolella. Ollut tekemättä mitään, paitsi sotalaivoja legoista Natiaisen kanssa. Pyöritellyt suunnitelmia päässäni innosta pihisten, kykenemättä kuitenkaan jakamaan niitä kenenkään kanssa.
Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan tuntuu siltä, kuin olisin täysin väärässä paikassa, vaikka olenkin siellä, minne minulla on aina kauhea hoppu, kun hyppään auton rattiin ja suuntaan kohti kotiseutua.
Nyt pitäisi olla kotona. Oman Kakslahkeisen kainalossa supattamassa korvaan maailman parhaita suunnitelmia. Kuhjottamassa peiton alla kaksin.
Odottamassa että aika kuluu nopeaan.
Olen muhinut pari päivää oikein huolella. Ollut tekemättä mitään, paitsi sotalaivoja legoista Natiaisen kanssa. Pyöritellyt suunnitelmia päässäni innosta pihisten, kykenemättä kuitenkaan jakamaan niitä kenenkään kanssa.
Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan tuntuu siltä, kuin olisin täysin väärässä paikassa, vaikka olenkin siellä, minne minulla on aina kauhea hoppu, kun hyppään auton rattiin ja suuntaan kohti kotiseutua.
Nyt pitäisi olla kotona. Oman Kakslahkeisen kainalossa supattamassa korvaan maailman parhaita suunnitelmia. Kuhjottamassa peiton alla kaksin.
Odottamassa että aika kuluu nopeaan.
lauantai 14. heinäkuuta 2007
TYTTÖJEN JUTTUJA
Olen puuhastellut tänään asioita, joita en koskaan uskonut puuhaavani.
Olen suunnitellut asioita, joita en koskaan uskonut joutuvani suunnittelemaan.
Olen laatinut listoja.
Ja hymistellyt.
Ja ollut hirvittävän skeptinen.
Olen suunnitellut asioita, joita en koskaan uskonut joutuvani suunnittelemaan.
Olen laatinut listoja.
Ja hymistellyt.
Ja ollut hirvittävän skeptinen.
perjantai 13. heinäkuuta 2007
13. PÄIVÄ
Sehän olisikin ollut ihan liian helmeä, että kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan.
Valtatiet 4 ja 5 kuhisivat aivottomia pässejä, jotka eivät suostu ymmärtämään, että jos se saatanan autojono jatkuu täältä Kuuhun, niin ohittelu ei nopeuta kenenkään matkatekoa.
Ja kun vihdoin pääsin perille ja astuin ulos autosta, niin nyrjäytin nilkkani.
Se on nyt turvonnut kaksinkertaiseksi ja on viehkeän sininen.
Vitun hienoa.
Terveisiä Siilinjärveltä.
Valtatiet 4 ja 5 kuhisivat aivottomia pässejä, jotka eivät suostu ymmärtämään, että jos se saatanan autojono jatkuu täältä Kuuhun, niin ohittelu ei nopeuta kenenkään matkatekoa.
Ja kun vihdoin pääsin perille ja astuin ulos autosta, niin nyrjäytin nilkkani.
Se on nyt turvonnut kaksinkertaiseksi ja on viehkeän sininen.
Vitun hienoa.
Terveisiä Siilinjärveltä.
torstai 12. heinäkuuta 2007
MILLOIN MEISTÄ TULI AIKUISIA?
Lähipiiristä tuli puhelu.
Puhelun aikana pudotettiin soittajan toimesta pommi.
Iso pommi.
Positiivinen pommi. Ainakin tavallaan.
Pulssi on vieläkin taivaissa.
Olen istunut pari tuntia kyyneleet silmissä. Ihmeissäni. Kauhuissani. Onnessani.
Olen miettinyt viimeistä kahtakymmentä vuotta. Leikkejä lapsuuden lähimetsissä, kilpajuoksuja, kuurupiiloja ja tukkanuottasia.
Nyt on mennyttä se aika. Nyt meistä on tullut aikuisia.
Nyt on opittu ottamaan vastuuta.
Tai pakotettu ottamaan.
Puhelun aikana pudotettiin soittajan toimesta pommi.
Iso pommi.
Positiivinen pommi. Ainakin tavallaan.
Pulssi on vieläkin taivaissa.
Olen istunut pari tuntia kyyneleet silmissä. Ihmeissäni. Kauhuissani. Onnessani.
Olen miettinyt viimeistä kahtakymmentä vuotta. Leikkejä lapsuuden lähimetsissä, kilpajuoksuja, kuurupiiloja ja tukkanuottasia.
Nyt on mennyttä se aika. Nyt meistä on tullut aikuisia.
Nyt on opittu ottamaan vastuuta.
Tai pakotettu ottamaan.
tiistai 10. heinäkuuta 2007
HYMYILEVÄT PSEUDOAKAT
Minkä tähden terveysside- ja tamponimainoksissa naiset ovat aina hymy persiissä huhkimassa salilla tiukoisssa trikoissa, kipsuttamassa korkokengissä kaupungin vilinässä tai jotain muuta yhtä teennäistä?
Missä ovat ne emännät, joiden naama kukkii näiden kirottujen teemaviikkojen aikana? Missä ne kaltaiseni, jotka ovat tuskissaan ja aivan saatanan kiukkuisia? Missä ne, jotka turpoavat muodottomiksi valaiksi ja haluavat vain ryömiä peiton alle muutamaksi päiväksi, oli se halvatun tulppa sitten kudottu vaikka hienoimmasta silkistä tai se kirottu kroonikkovaipan kokoinen side lehtikullalla päällystetty?
Hä?
Missä ovat?
Missä ovat ne emännät, joiden naama kukkii näiden kirottujen teemaviikkojen aikana? Missä ne kaltaiseni, jotka ovat tuskissaan ja aivan saatanan kiukkuisia? Missä ne, jotka turpoavat muodottomiksi valaiksi ja haluavat vain ryömiä peiton alle muutamaksi päiväksi, oli se halvatun tulppa sitten kudottu vaikka hienoimmasta silkistä tai se kirottu kroonikkovaipan kokoinen side lehtikullalla päällystetty?
Hä?
Missä ovat?
maanantai 9. heinäkuuta 2007
ALA-ARVOISTA
Ostin loppusyksystä puhelimen Anttilasta.
VITUN ISO VIRHE!
Kaikki, jotka minulle ovat viimeisen yhdeksän kuukauden aikana soitelleet, ovat varmaankin huomanneet puhelimeni raivostuttavan ominaisuuden katkaista puhelu jo heti alkuunsa. Asia on vituttanut minua jo pidemmän aikaa, mutta vasta viikko sitten löysin arkistoimani takuukuitin.
Tänään raahasin puhelimen varusteineen ja kuitteineen Anttilaan ja kerroin asiasta. Asiakaspalvelija oli nuiva ja tympeä ja haluton antamaan edes sitä pientä ja elintärkeää informaatiota, että "juu me ei kyl näitä puhelimii vaihdeta ja ei me tääl Anttilas niinku näitä itte huolleta, mut voidaan kyl laittaa huoltoon jos iha välttis haluut. " Tiedustelin, onko huollon ajaksi mahdollista saada jonkinsortin lainaluuria käyttöön, koskapa itselläni ei varapuhelinta ole.
Myyjä katsoi pitkään ja hitaasti.
"No siis ei tods."
Tiedustelin muita mahdollisia huoltoliikkeitä ja käteeni tökättiin suhruinen aanelonen.
"Seuraava!"
Kysyttävää olisi ollut, mutta Herra Asiakaspalvelija oli siirtynyt jo kinaamaan seuraavan asiakkaan kanssa toimimattomasta leivänpaahtimesta.
Närkästyneenä valitsin saamastani listasta lähimmän huoltoliikeen ja kyselin huoltoa. Kaikki oli hyvin siihen saakka, kunnes kerroin ostaneeni puhelimen Anttilasta. Lainapuhelin onnistuisi vain vuokraamalla.
Sama laulu kaikissa kuudessa huoltoliikkeessä, joilla lainapuhelinmahdollisuus Uudellamaalla on.
Vain koska luuri on ostettu Anttilasta. Jos olisi ostettu heidän liikkeestään suoraan, niin asia olisi toinen.
MITÄ VITTUA?
Mikä helvetti on tämä kahden vuoden (näennäis)takuu, joka on ostokuittiin printattu kissan kokoisin kirjaimin? Huolletaan ja korjataan juu, mutta kestää vähintään kolme viikkoa ja vastaava varaluuri maksaa tuolta ajalta vuokraa 110-160 euroa! Sillä hinnallahan saa jo uuden, joskaan ei ihan yhtä mässyillä ominaisuuksilla!
Minulla on tasan kaksi asiaa sanottavanani tässä vitutuksen vaiheessa.
EN KOSKAAN OSTA ENÄÄ SIEMENSIN PUHELINTA.
EN KOSKAAN OSTA ENÄÄ MITÄÄN ANTTILASTA.
Pitäkää jumalauta paskat sekundaluurinne, tympeät myyjänne ja kusinen palvelunne!
VITUN ISO VIRHE!
Kaikki, jotka minulle ovat viimeisen yhdeksän kuukauden aikana soitelleet, ovat varmaankin huomanneet puhelimeni raivostuttavan ominaisuuden katkaista puhelu jo heti alkuunsa. Asia on vituttanut minua jo pidemmän aikaa, mutta vasta viikko sitten löysin arkistoimani takuukuitin.
Tänään raahasin puhelimen varusteineen ja kuitteineen Anttilaan ja kerroin asiasta. Asiakaspalvelija oli nuiva ja tympeä ja haluton antamaan edes sitä pientä ja elintärkeää informaatiota, että "juu me ei kyl näitä puhelimii vaihdeta ja ei me tääl Anttilas niinku näitä itte huolleta, mut voidaan kyl laittaa huoltoon jos iha välttis haluut. " Tiedustelin, onko huollon ajaksi mahdollista saada jonkinsortin lainaluuria käyttöön, koskapa itselläni ei varapuhelinta ole.
Myyjä katsoi pitkään ja hitaasti.
"No siis ei tods."
Tiedustelin muita mahdollisia huoltoliikkeitä ja käteeni tökättiin suhruinen aanelonen.
"Seuraava!"
Kysyttävää olisi ollut, mutta Herra Asiakaspalvelija oli siirtynyt jo kinaamaan seuraavan asiakkaan kanssa toimimattomasta leivänpaahtimesta.
Närkästyneenä valitsin saamastani listasta lähimmän huoltoliikeen ja kyselin huoltoa. Kaikki oli hyvin siihen saakka, kunnes kerroin ostaneeni puhelimen Anttilasta. Lainapuhelin onnistuisi vain vuokraamalla.
Sama laulu kaikissa kuudessa huoltoliikkeessä, joilla lainapuhelinmahdollisuus Uudellamaalla on.
Vain koska luuri on ostettu Anttilasta. Jos olisi ostettu heidän liikkeestään suoraan, niin asia olisi toinen.
MITÄ VITTUA?
Mikä helvetti on tämä kahden vuoden (näennäis)takuu, joka on ostokuittiin printattu kissan kokoisin kirjaimin? Huolletaan ja korjataan juu, mutta kestää vähintään kolme viikkoa ja vastaava varaluuri maksaa tuolta ajalta vuokraa 110-160 euroa! Sillä hinnallahan saa jo uuden, joskaan ei ihan yhtä mässyillä ominaisuuksilla!
Minulla on tasan kaksi asiaa sanottavanani tässä vitutuksen vaiheessa.
EN KOSKAAN OSTA ENÄÄ SIEMENSIN PUHELINTA.
EN KOSKAAN OSTA ENÄÄ MITÄÄN ANTTILASTA.
Pitäkää jumalauta paskat sekundaluurinne, tympeät myyjänne ja kusinen palvelunne!
lauantai 7. heinäkuuta 2007
KITARASANKARIT
Harrastin paikallismatkailua ja päristelin ruotsalaisvalmisteisella monsterilla Porvooseen.
Kyllä.
Porvooseen.
Siellä asuu vanha ystävä, jota en ole aikoihin nähnyt ja jonka kissa vihaa minua edelleen yhtä palavasti kuin aina ennenkin.
Oli hillitöntä, eikä vähiten siksi, että vingutimme GuitarHeroa Pleikkarilla. Vasemmasta kädestä on kaksi kynttä murtunut ja jännetupintulehdus loistokkaasti aluillaan, mutta helvetti vieköön, Foo Fightersin Monkey Wrench onnistuu jo 89-prosenttisesti.
Pakko saada Pleikka ja tuo peli.
Tyyliin heti.
Kyllä.
Porvooseen.
Siellä asuu vanha ystävä, jota en ole aikoihin nähnyt ja jonka kissa vihaa minua edelleen yhtä palavasti kuin aina ennenkin.
Oli hillitöntä, eikä vähiten siksi, että vingutimme GuitarHeroa Pleikkarilla. Vasemmasta kädestä on kaksi kynttä murtunut ja jännetupintulehdus loistokkaasti aluillaan, mutta helvetti vieköön, Foo Fightersin Monkey Wrench onnistuu jo 89-prosenttisesti.
Pakko saada Pleikka ja tuo peli.
Tyyliin heti.
perjantai 6. heinäkuuta 2007
MY BABY IS A TAD DEPRESSED
En taasen tiedä hakkaisinko seinään omaa otsaluutani, vai kenties jonkun toisen.
Terapiasessio oli sanalla sanoen outo.
Olin oikeastaan aika hyvällä tuulella terapiaan mennessäni, mutta sen jälkeen on vitutus hiipinyt salakavalasti seuralaisekseni.
Terapeutti kysyi, olenko ollut masentunut vauva.
No jaa-a. Paha sanoa, kun ensimmäiset muistikuvani ovat jostain vuodelta '81-'82 ja se varsinainen vauvaikä taisi vierähtää ohi 70-luvulla. Mistä minä tiedän millainen vauva minä olen ollut. Huutava ja haiseva tissiposki, veikkaisin. Sellaisiahan vauvat useimmiten ovat.
Masentuneista vauvoista tulee useimmiten masentuneita aikuisia, Täti selitti ja kuulosti korvissani niin hillittömän freudilaiselta, että purin huultani etten olisi tirskahtanut hihittämään.
Toisinaan ihan oikeasti ihmetyttää itseänikin tämä depressiohapatus. Osalle se tuntuu olevan jokin itsekorostuksen väline aivan kuten kaikenmaailman design-roju tai kalliit autot. Osa tuntuu tehneen siitä itselleen elämäntavan ja jonkun saatanan filosofian. Ja sitten olen minä, joka haluaa päästä siitä vaan nopeasti ja mielellään lopullisesti eroon.
Helppoahan se olisi varmaan myötäillä ja todeta, että joo, minä olin tosiaan ihan vitun masentunut vauva ja eksistentialistinen kriisini alkoi, kun minut väkivalloin kiskottiin kohdusta maaliskuiseen pakkaseen ja lykättiin johonkin saatanan kolhoosiasuntolaan viettämään ensimmäisiä elinvuosiani, mutta jostain syystä minusta tuntuu, että tässä on mahdollisesti, jopa todennäköisestikin, kyse jostain muusta.
Kuten siitä, että en vaan ehkä osaa.
Minkä vitun takia sen syyn pitäisi löytyä lapsuudesta? Ei minua ole koskaan piesty tai laiminlyöty lapsena. Myönnetään, pikkusiskon syntymä vähän kuusivuotiasta vitutti, kun ei ollutkaan enää se nuorin ja lellityin, mutta ei se nyt saatana olla ketään aikuisuuteen asti voi painaa. Luulen vauvanakin saaneeni ihan riittävästi tissiä ja katsekontaktia äidiltä. Ja varmaan on paapottu ja hellitty ja hierottu koliikista pinkeää masua että olisi suolinkaisella kivampi olla.
En epäile hetkeäkään etteikö varhaislapsuuteni ja leikki-ikäni olisi ollut kerrassaan loistavaa.
Sitten voisin ostaa teorian niine luineen ja lihoineen, jos olisin kasvanut maakellarissa pelkkiä kastematoja syöden ja vailla sosiaalisia kontakteja ja päässyt pakoon vasta täysi-ikäisenä, mutta ei se nyt ihan niin tainnut mennä.
Terapiasessio oli sanalla sanoen outo.
Olin oikeastaan aika hyvällä tuulella terapiaan mennessäni, mutta sen jälkeen on vitutus hiipinyt salakavalasti seuralaisekseni.
Terapeutti kysyi, olenko ollut masentunut vauva.
No jaa-a. Paha sanoa, kun ensimmäiset muistikuvani ovat jostain vuodelta '81-'82 ja se varsinainen vauvaikä taisi vierähtää ohi 70-luvulla. Mistä minä tiedän millainen vauva minä olen ollut. Huutava ja haiseva tissiposki, veikkaisin. Sellaisiahan vauvat useimmiten ovat.
Masentuneista vauvoista tulee useimmiten masentuneita aikuisia, Täti selitti ja kuulosti korvissani niin hillittömän freudilaiselta, että purin huultani etten olisi tirskahtanut hihittämään.
Toisinaan ihan oikeasti ihmetyttää itseänikin tämä depressiohapatus. Osalle se tuntuu olevan jokin itsekorostuksen väline aivan kuten kaikenmaailman design-roju tai kalliit autot. Osa tuntuu tehneen siitä itselleen elämäntavan ja jonkun saatanan filosofian. Ja sitten olen minä, joka haluaa päästä siitä vaan nopeasti ja mielellään lopullisesti eroon.
Helppoahan se olisi varmaan myötäillä ja todeta, että joo, minä olin tosiaan ihan vitun masentunut vauva ja eksistentialistinen kriisini alkoi, kun minut väkivalloin kiskottiin kohdusta maaliskuiseen pakkaseen ja lykättiin johonkin saatanan kolhoosiasuntolaan viettämään ensimmäisiä elinvuosiani, mutta jostain syystä minusta tuntuu, että tässä on mahdollisesti, jopa todennäköisestikin, kyse jostain muusta.
Kuten siitä, että en vaan ehkä osaa.
Minkä vitun takia sen syyn pitäisi löytyä lapsuudesta? Ei minua ole koskaan piesty tai laiminlyöty lapsena. Myönnetään, pikkusiskon syntymä vähän kuusivuotiasta vitutti, kun ei ollutkaan enää se nuorin ja lellityin, mutta ei se nyt saatana olla ketään aikuisuuteen asti voi painaa. Luulen vauvanakin saaneeni ihan riittävästi tissiä ja katsekontaktia äidiltä. Ja varmaan on paapottu ja hellitty ja hierottu koliikista pinkeää masua että olisi suolinkaisella kivampi olla.
En epäile hetkeäkään etteikö varhaislapsuuteni ja leikki-ikäni olisi ollut kerrassaan loistavaa.
Sitten voisin ostaa teorian niine luineen ja lihoineen, jos olisin kasvanut maakellarissa pelkkiä kastematoja syöden ja vailla sosiaalisia kontakteja ja päässyt pakoon vasta täysi-ikäisenä, mutta ei se nyt ihan niin tainnut mennä.
maanantai 2. heinäkuuta 2007
KITKEMISESTÄ KILAHTANUT
Ei jumalauta.
Keksikää joku mulle hyvä tekosyy paeta. Bileet, empaattinen olkapään tarjoaminen, mitä tahansa!
Keksikää joku mulle hyvä tekosyy paeta. Bileet, empaattinen olkapään tarjoaminen, mitä tahansa!
perjantai 29. kesäkuuta 2007
MEH LUVS DEM PUPPEEHS!
Tiistaisen Cops-tyylisen jännitysnäytelmän jälkeen ei olekaan tapahtunut mitään mainittavaa.
Tai ainakaan mitään tavallisesta poikkeavaa.
Unettomia öitä. Terapiasessio, jonka jälkeen tahdoin ryömiä maan alle nuolemaan haavojani. Vesisadetta. Koiran kusetusta. Kolposkopia, joka sai minut jännäämään onko syöpä vaiko eikö.
Koiraa olenkin kytännyt silmä kovana. Hoivaako se tavallista enemmän? Onko masu pyöristynyt vai joko kohta on kakkahätä? Onko se paksuna, vai eikö se ole?
Vaikka eihän sitä vielä voi tietää. Viimeisestä astutuksesta on vasta viikko.
Tarvitsen ehdottomasti koiranpentuterapiaa. Se on mahdollisesti parasta maailmassa.
Menet lattialle selällesi makaamaan ja sitten joku päästää tusinan verran suloisia pieniä karvapalleroita kimppuusi. Innosta vipattavia pikkuhäntiä! Kosteita pieniä neniä! Vikinää ja tomeraa haukkua! Naskalihampaita! Suukkoja! Pusuja! Naurunkiherrystä!
Hakkaa traumaterapiat mennen tullen.
Tai ainakaan mitään tavallisesta poikkeavaa.
Unettomia öitä. Terapiasessio, jonka jälkeen tahdoin ryömiä maan alle nuolemaan haavojani. Vesisadetta. Koiran kusetusta. Kolposkopia, joka sai minut jännäämään onko syöpä vaiko eikö.
Koiraa olenkin kytännyt silmä kovana. Hoivaako se tavallista enemmän? Onko masu pyöristynyt vai joko kohta on kakkahätä? Onko se paksuna, vai eikö se ole?
Vaikka eihän sitä vielä voi tietää. Viimeisestä astutuksesta on vasta viikko.
Tarvitsen ehdottomasti koiranpentuterapiaa. Se on mahdollisesti parasta maailmassa.
Menet lattialle selällesi makaamaan ja sitten joku päästää tusinan verran suloisia pieniä karvapalleroita kimppuusi. Innosta vipattavia pikkuhäntiä! Kosteita pieniä neniä! Vikinää ja tomeraa haukkua! Naskalihampaita! Suukkoja! Pusuja! Naurunkiherrystä!
Hakkaa traumaterapiat mennen tullen.
tiistai 26. kesäkuuta 2007
FRYYSAA!
Kolposkopiaa askarrellut gynekologini ei ymmärtänyt, kun tiedustelin tutkimuspöydällä makoillessani jotta "säilyttääkö herra instrumenttejaan pakastimessa?"
Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että miesgynekologit ovat hieman helläkätisempiä kuin kanssasisarensa. Arvostanevat värkkiä rahtusen enemmän.
Mutta ne niiden työkalut!
Hyytävää.
Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että miesgynekologit ovat hieman helläkätisempiä kuin kanssasisarensa. Arvostanevat värkkiä rahtusen enemmän.
Mutta ne niiden työkalut!
Hyytävää.
lauantai 23. kesäkuuta 2007
KONSERVATIIVI
Olen pulikoinut järvessä nakusillani puoli päivää koiran kanssa, dokumentoinut maailman menoa kameralla sudenkorennon kuoriutumisesta kevyisiin hahtuvapilviin ja nauttinut rauhasta, auringosta ja olostani.
Voisin tottua tähän.
Olen läpeeni täynnä pääkaupunkiseudun ihmisvilinää, ruuhkaa ja mekkalaa, puolipakollista ravaamista kehäteiden paskemmalla puolella milloin minkäkin kissanristiäisen tai puolituttavan takia.
En voi sille mitään, että vetäydyn mieluummin omiin oloihini. En etenkään, kun suurimmassa osassa ihmissuhteistani minulle tulee olo, että joudun antamaan enemmän kuin saan. Se tympii. En tahdo tottua sellaiseen.
Suurimman osan elämästäni koen eläneeni muita varten. Taidan alkaa vastedes elämään itseäni varten. Toteuttaa haaveeni, joita olen joutunut lykkämään kaikki nämä ruuhkaiset vuodet, kun minulta on vaadittu milloin suoriutumista opinnoissa, milloin toissä, milloin yhdentekevissä sosiaalisissa suhteissa.
Jos se ei joidenkin pirtaan sovi, niin olkoon sitten sopimatta. Yhtäkaikki elämäni valuu hukkaan, jos en elä sitä itselleni.
Ymmärrän kyllä, että joillekuille kynnys voi olla korkea vierailla vaihteeksi minun luonani, minun kotonani, se kun sijaitsee niin valitettavan "kaukana" sieltä missä "kaikki" tapahtuu. Minä en kuitenkaan enää halua puikkelehtia ruuhkissa siihen paikkaan.
Ikävää, että minun haaveni eivät ole niitä ultratrendikkäitä juttuja, joihin kuuluu vahvana osana sinkkuelämä, kunnes helvetti jäätyy; kaupunkiasunnot ja kaljakuppiloissa notkuminen. Ikävää niille, jotka eivät ymmärrä. Minulle ne ovat kuitenkin niitä haaveita, jotka koen toteuttamisen arvoisina.
Tahdon asua väljästi omassa talossa ilman seinänaapureita, tahdon kaksi farmariautoa, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Tahdon tasavertaisen parisuhteen, jossa on kaksi onnellista ihmistä.
Enkä tahdo enää hyppiä kaiken maailman vittupäiden pillin mukaan, jotka eivät suostu ymmärtämään, etteivät kaikki vaan jaksa hummailla hautaan asti.
Ja valitettavaa näille vittupäille lienee hyvin pian huomata, että minä olen mennyt, enkä tule takaisin.
Kenelle ne sitten soittavat?
Voisin tottua tähän.
Olen läpeeni täynnä pääkaupunkiseudun ihmisvilinää, ruuhkaa ja mekkalaa, puolipakollista ravaamista kehäteiden paskemmalla puolella milloin minkäkin kissanristiäisen tai puolituttavan takia.
En voi sille mitään, että vetäydyn mieluummin omiin oloihini. En etenkään, kun suurimmassa osassa ihmissuhteistani minulle tulee olo, että joudun antamaan enemmän kuin saan. Se tympii. En tahdo tottua sellaiseen.
Suurimman osan elämästäni koen eläneeni muita varten. Taidan alkaa vastedes elämään itseäni varten. Toteuttaa haaveeni, joita olen joutunut lykkämään kaikki nämä ruuhkaiset vuodet, kun minulta on vaadittu milloin suoriutumista opinnoissa, milloin toissä, milloin yhdentekevissä sosiaalisissa suhteissa.
Jos se ei joidenkin pirtaan sovi, niin olkoon sitten sopimatta. Yhtäkaikki elämäni valuu hukkaan, jos en elä sitä itselleni.
Ymmärrän kyllä, että joillekuille kynnys voi olla korkea vierailla vaihteeksi minun luonani, minun kotonani, se kun sijaitsee niin valitettavan "kaukana" sieltä missä "kaikki" tapahtuu. Minä en kuitenkaan enää halua puikkelehtia ruuhkissa siihen paikkaan.
Ikävää, että minun haaveni eivät ole niitä ultratrendikkäitä juttuja, joihin kuuluu vahvana osana sinkkuelämä, kunnes helvetti jäätyy; kaupunkiasunnot ja kaljakuppiloissa notkuminen. Ikävää niille, jotka eivät ymmärrä. Minulle ne ovat kuitenkin niitä haaveita, jotka koen toteuttamisen arvoisina.
Tahdon asua väljästi omassa talossa ilman seinänaapureita, tahdon kaksi farmariautoa, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Tahdon tasavertaisen parisuhteen, jossa on kaksi onnellista ihmistä.
Enkä tahdo enää hyppiä kaiken maailman vittupäiden pillin mukaan, jotka eivät suostu ymmärtämään, etteivät kaikki vaan jaksa hummailla hautaan asti.
Ja valitettavaa näille vittupäille lienee hyvin pian huomata, että minä olen mennyt, enkä tule takaisin.
Kenelle ne sitten soittavat?
keskiviikko 20. kesäkuuta 2007
SE OLISI IHAN OIKEIN SILLE PASKIAISELLE
Olen tässä päivän mittaan kahlannut läpi Elävältä tapetun päiväkirjaa.
Eräs linkki pisti silmään ja jo hetken ehdin hihkua riemusta, kunnes tajusin, että kapistus on Suomessa laiton.
Miksi?
Mitä vittua se kuuluu kenellekään, jos päätän tunkea terävät tekohampaat toosaani? Mitä vittua se virkavaltaa liikuttaa, jos joku kusipää raiskaaja teloo mulkkunsa, jos vastoin tahtoani sen toosaani tunkee?
Raiskaus on julmaa, harkittua väkivaltaa. Miksi siltä ei saisi suojautua? Miksi ei saisi vesittää raiskaajan aikeita jo teon ensihetkillä, kun väkivaltainen penetraatio ON jo tapahtunut?
Vittu. Minä ainakin hankin muutaman paketin tuollaisia varmuusvälineitä.
Ja jos joku mulkvisti minuun ilman suostumustani kajoaa, voi olla varma että kun keskittyminen herpaantuu sillä hetkellä kun terävät piikit heppiin tarraavat, niin tulee vielä puukosta keuhkoon ja useamman kerran.
Ja kyllä, lähden mieluusti linnaan jos saan yhdenkin raiskaajan pois päiviltä.
Eräs linkki pisti silmään ja jo hetken ehdin hihkua riemusta, kunnes tajusin, että kapistus on Suomessa laiton.
Miksi?
Mitä vittua se kuuluu kenellekään, jos päätän tunkea terävät tekohampaat toosaani? Mitä vittua se virkavaltaa liikuttaa, jos joku kusipää raiskaaja teloo mulkkunsa, jos vastoin tahtoani sen toosaani tunkee?
Raiskaus on julmaa, harkittua väkivaltaa. Miksi siltä ei saisi suojautua? Miksi ei saisi vesittää raiskaajan aikeita jo teon ensihetkillä, kun väkivaltainen penetraatio ON jo tapahtunut?
Vittu. Minä ainakin hankin muutaman paketin tuollaisia varmuusvälineitä.
Ja jos joku mulkvisti minuun ilman suostumustani kajoaa, voi olla varma että kun keskittyminen herpaantuu sillä hetkellä kun terävät piikit heppiin tarraavat, niin tulee vielä puukosta keuhkoon ja useamman kerran.
Ja kyllä, lähden mieluusti linnaan jos saan yhdenkin raiskaajan pois päiviltä.
lauantai 16. kesäkuuta 2007
SIVISTYS VOISI TULLA JO TÄNNEKIN
Peukalo on kipeä.
Otin ja liukastuin sateen muhentamaan kauriinpaskaan.
Huomenna onneksi pääsee täältä villieläinten ja niiden jätösten keskeltä ihmisten ilmoille.
Tukholmaan.
Rahaa ei ole liioin tärvättäväksi, mutta kuten eräs ystäväni asian muutama kuukausi sitten totesi, Tukholma on köyhällekin kaunis. Minulle henkilökohtaisesti sekin riittää, kun matkakin on jo talvella lunastettu.
Otin ja liukastuin sateen muhentamaan kauriinpaskaan.
Huomenna onneksi pääsee täältä villieläinten ja niiden jätösten keskeltä ihmisten ilmoille.
Tukholmaan.
Rahaa ei ole liioin tärvättäväksi, mutta kuten eräs ystäväni asian muutama kuukausi sitten totesi, Tukholma on köyhällekin kaunis. Minulle henkilökohtaisesti sekin riittää, kun matkakin on jo talvella lunastettu.
torstai 14. kesäkuuta 2007
OMIEN IDEOIDEN PUUTTUESSA VARASTAN NIITÄ MUILTA
Joonas kirjoitti miesten ja naisten paineista.
Mietiskelin tuossa yhtenä päivänä samaa asiaa. Tosin lähinnä omalle sukupuolelleni asetettuja vaatimuksia ja niiden luomia paineita.
Välillä olen itsekin täysin ulalla siitä, mitä minun naisena odotetaan olevan. Ja erityisesti mitä minun kolmekymppisenä naisena odotetaan olevan.
Tulisi olla kaunis, muttei liian, ettei leimaudu tyhmäksi. Tulisi olla älykäs, muttei liian, jottei leimaudu pelottavaksi femakoksi. Tulisi olla kiltti, muttei liian, jottei joudu vedätetyksi. Tulisi olla tuhma, muttei liian, ettei leimautuisi halvaksi.
Tulisi olla huora ja madonna. Neitseellinen nymfomaani, jolla ei ole PMS-oireita, päänsärkyä saati luonnollista karvoitusta. Pullantuoksuinen kotihengetär, joka luonnollisesti tarjoaa jokapäiväisen gourmet-illallisen päätteksi suihinoton jälkiruuaksi. Aina valmis. Mihin tahansa.
Tulisi olla tavallinen naapurin supermallityttö. Vapaa selluliitista, jenkkakahvoista ja pienimmistäkin virheistä upeasti ja rajattomasti ruskettuneella, mutta silti norsunluunvaalealla rypyttömällä iholla. Tuuman mittaiset tuuheat ripset. Viekottelevasti liehuvat pitkät vaaleanpunaruskeat kiharansuorat hiukset, jotka eivät liiskaudu eläimellisen seksin tuoksinassa, jotka eivät koskaan takkuunnu ja joita ei etenkään milloinkaan tarvitse laittaa kolmea tuntia joka aamu. Täydellisen pyöreät rinnat; nännit, jotka tavoittelevat terhakkaasti taivasta. Peppu kuin persikka ja kolme metriä trimmattuja sääriä.
Tulisi pukeutua Agent Provocateurin alusvaatteisiin. Aina. Pelkästään. Mutta liikaa ihoa ei tietenkään saa näyttää, sillä se on halpaa.
Tulisi pitää huoli kodista, lapsista, aviomiehestä ja siltikin pystyä johtamaan menestyvää ja tuottavaa yritystä, jonka liikevaihdon rinnalla pienet valtiotkin ovat nappulaliigaa. Tulisi siivota, tiskata, pyykätä, pyyhkiä räkäiset nenät ja pitää huoli, etteivät lapset koskaan itke, riehu tai häiritse aviomiestä, jonka kuuluu paistatella nöyrän vaimon loputtomassa ihailussa ja rakkaudessa, saada pelata golfia ja pokeria varhaisesta aamusta myöhäiseen yöhön, tuoda muita yhtä täydellisiä naisia kotiin kimppakivan merkeissä ja ennenkaikkea olla mies.
Hiukkasen avuton tulisi olla, jotta voisi hivellä miehen egoa pyytäessään apua, mutta tulisi osata silti vähintäänkin kone-, lvi-, ja sähkötekniikan perusteet.
Tulisi olla tumma ja tulinen, viileä ja vaalea, siveä ja rietas, äiti ja huora, kaunis, älykäs, huolehtiva, äidillinen, himokas, osaava, avuton, nuori, kiinteä, nöyrä, huumorintajuinen, korkeasti koulutettu, muodikas, tyylikäs, itsenäinen, riippuvainen.
Ei riitä että on vain oma itsensä.
Täytyy olla enemmän.
Täytyy olla parempi.
Täydellinen.
Ei riitä että vain yrittää parhaansa. Täytyy olla paras.
Trofée.
Mietiskelin tuossa yhtenä päivänä samaa asiaa. Tosin lähinnä omalle sukupuolelleni asetettuja vaatimuksia ja niiden luomia paineita.
Välillä olen itsekin täysin ulalla siitä, mitä minun naisena odotetaan olevan. Ja erityisesti mitä minun kolmekymppisenä naisena odotetaan olevan.
Tulisi olla kaunis, muttei liian, ettei leimaudu tyhmäksi. Tulisi olla älykäs, muttei liian, jottei leimaudu pelottavaksi femakoksi. Tulisi olla kiltti, muttei liian, jottei joudu vedätetyksi. Tulisi olla tuhma, muttei liian, ettei leimautuisi halvaksi.
Tulisi olla huora ja madonna. Neitseellinen nymfomaani, jolla ei ole PMS-oireita, päänsärkyä saati luonnollista karvoitusta. Pullantuoksuinen kotihengetär, joka luonnollisesti tarjoaa jokapäiväisen gourmet-illallisen päätteksi suihinoton jälkiruuaksi. Aina valmis. Mihin tahansa.
Tulisi olla tavallinen naapurin supermallityttö. Vapaa selluliitista, jenkkakahvoista ja pienimmistäkin virheistä upeasti ja rajattomasti ruskettuneella, mutta silti norsunluunvaalealla rypyttömällä iholla. Tuuman mittaiset tuuheat ripset. Viekottelevasti liehuvat pitkät vaaleanpunaruskeat kiharansuorat hiukset, jotka eivät liiskaudu eläimellisen seksin tuoksinassa, jotka eivät koskaan takkuunnu ja joita ei etenkään milloinkaan tarvitse laittaa kolmea tuntia joka aamu. Täydellisen pyöreät rinnat; nännit, jotka tavoittelevat terhakkaasti taivasta. Peppu kuin persikka ja kolme metriä trimmattuja sääriä.
Tulisi pukeutua Agent Provocateurin alusvaatteisiin. Aina. Pelkästään. Mutta liikaa ihoa ei tietenkään saa näyttää, sillä se on halpaa.
Tulisi pitää huoli kodista, lapsista, aviomiehestä ja siltikin pystyä johtamaan menestyvää ja tuottavaa yritystä, jonka liikevaihdon rinnalla pienet valtiotkin ovat nappulaliigaa. Tulisi siivota, tiskata, pyykätä, pyyhkiä räkäiset nenät ja pitää huoli, etteivät lapset koskaan itke, riehu tai häiritse aviomiestä, jonka kuuluu paistatella nöyrän vaimon loputtomassa ihailussa ja rakkaudessa, saada pelata golfia ja pokeria varhaisesta aamusta myöhäiseen yöhön, tuoda muita yhtä täydellisiä naisia kotiin kimppakivan merkeissä ja ennenkaikkea olla mies.
Hiukkasen avuton tulisi olla, jotta voisi hivellä miehen egoa pyytäessään apua, mutta tulisi osata silti vähintäänkin kone-, lvi-, ja sähkötekniikan perusteet.
Tulisi olla tumma ja tulinen, viileä ja vaalea, siveä ja rietas, äiti ja huora, kaunis, älykäs, huolehtiva, äidillinen, himokas, osaava, avuton, nuori, kiinteä, nöyrä, huumorintajuinen, korkeasti koulutettu, muodikas, tyylikäs, itsenäinen, riippuvainen.
Ei riitä että on vain oma itsensä.
Täytyy olla enemmän.
Täytyy olla parempi.
Täydellinen.
Ei riitä että vain yrittää parhaansa. Täytyy olla paras.
Trofée.
tiistai 12. kesäkuuta 2007
KOVAT ON ODOTUKSET
Taas näitä päiviä, kun alkaa loppua usko ja kärsivällisyys.
Roskia viedessä seisoin pitkään kadunvarressa ja mietin josko vain kävelisin huitsunvittuun ja jättäisin lopun porukan miettimään tekemisiään ja tekemättä jättämisiään, kun yhden sietokyky ylittyi.
Minua raivostuttaa se, ettei minulla ole mahdollisuutta omaan elämään. Että minun oletetaan osallistuvan kaikenlaiseen yhdentekevään säätämiseen ja seurustelevan ihmisten kanssa, joilla ei ole mitään yhteistä minun kanssani ja joiden älyllinen kapasiteetti ei riitä kuin kevyen paskan jauhamiseen.
Tänään pitäisi lähteä Kakslahkeisen ystävien kanssa elokuviin katsomaan jotain hollywoodscheissea, josta en ole valmis maksamaan yhdeksää euroa. Tai edes euroa. Sitten pitäisi mennä jonnekin istumaan iltaa. Rupattelemaan.
Mitä vitun rupateltavaa minulla on itseäni kymmenen vuotta nuorempien kanssa? Olen todennut jo monta kertaa, ettei mitään ja siltikin vaan pitäisi osallistua. Mieluummin osallistuisin vaikkapa lobotomiaan.
Kaiken tämän kukkuraksi Kakslahkeinen on saanut päähänsä järjestää jonkin sortin kekkerit kuun viimeiselle viikonlopulle. Täällä meillä. Vaikka koko vitun talo on yhtä paskainen ja jo pelkkä pihan ruokkoaminen ei ole lähimainkaan valmis.
Vittu joo.
On kai sanomattakin selvää, etten ole taas nukkunut pariin viikkoon.
Roskia viedessä seisoin pitkään kadunvarressa ja mietin josko vain kävelisin huitsunvittuun ja jättäisin lopun porukan miettimään tekemisiään ja tekemättä jättämisiään, kun yhden sietokyky ylittyi.
Minua raivostuttaa se, ettei minulla ole mahdollisuutta omaan elämään. Että minun oletetaan osallistuvan kaikenlaiseen yhdentekevään säätämiseen ja seurustelevan ihmisten kanssa, joilla ei ole mitään yhteistä minun kanssani ja joiden älyllinen kapasiteetti ei riitä kuin kevyen paskan jauhamiseen.
Tänään pitäisi lähteä Kakslahkeisen ystävien kanssa elokuviin katsomaan jotain hollywoodscheissea, josta en ole valmis maksamaan yhdeksää euroa. Tai edes euroa. Sitten pitäisi mennä jonnekin istumaan iltaa. Rupattelemaan.
Mitä vitun rupateltavaa minulla on itseäni kymmenen vuotta nuorempien kanssa? Olen todennut jo monta kertaa, ettei mitään ja siltikin vaan pitäisi osallistua. Mieluummin osallistuisin vaikkapa lobotomiaan.
Kaiken tämän kukkuraksi Kakslahkeinen on saanut päähänsä järjestää jonkin sortin kekkerit kuun viimeiselle viikonlopulle. Täällä meillä. Vaikka koko vitun talo on yhtä paskainen ja jo pelkkä pihan ruokkoaminen ei ole lähimainkaan valmis.
Vittu joo.
On kai sanomattakin selvää, etten ole taas nukkunut pariin viikkoon.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2007
SCORCHIO!
Onhan se lystiä juu, kun on luonnostaan perinteinen Elovena-tyttö. Voi halutessaan teeskennellä vähän yksinkertaista ja saada siten paljon anteeksi, jos ei vaan jaksa itse panostaa.
Huomiota heruu etelänmaan kuumilta kolleilta, jos erehtyy maan rajojen ulkopuolella pyörähtämään.
Mutta se ei ole lystiä, että kun viettää pari päivää ulkona, aurinkoa vältettellen ja mielestään asianmukaisesti suojautuneena, niin siltikin vain nahka palaa ja kesii pois.
Nenässäni ei ole ihoa. Otsa on kuin pakanamaan kartta.
Käsivarsia polttelee.
Ja mikä hauskinta, varpaanikin ovat palaneet.
Huomiota heruu etelänmaan kuumilta kolleilta, jos erehtyy maan rajojen ulkopuolella pyörähtämään.
Mutta se ei ole lystiä, että kun viettää pari päivää ulkona, aurinkoa vältettellen ja mielestään asianmukaisesti suojautuneena, niin siltikin vain nahka palaa ja kesii pois.
Nenässäni ei ole ihoa. Otsa on kuin pakanamaan kartta.
Käsivarsia polttelee.
Ja mikä hauskinta, varpaanikin ovat palaneet.
lauantai 9. kesäkuuta 2007
TAHTOISIN
Tahtoisin tanssia.
Minä rakastan tanssimista. Siitäkin huolimatta, että taannoin tein itsestäni pellen tanssimalla tamperelaisen yökerhon pöydillä maailmanluokan sooseissa.
Olen tanssinut niin kauan kuin muistan, mutta valitettavan vähän näinä kolmena vuotena, jotka olen Kakslahkeisen kanssa viettänyt. Tanssinut pöydillä, kaduilla, karnevaaleissa, raveissa. Olen tanssinut vaatteet päällä, ilman niitä, vaahdossa, hiekassa, taivasalla ja sadoissa yökerhoissa. Olen tanssinut Suomessa ja ulkomailla.
Tanssinut itseni kertaalleen pää edellä katuun. Tanssinut yksin ja tanssinut tuhansien muiden kanssa.
Ja nytkin tahtoisin tanssia.
Tahtoisin, mutten saa huudattaa stereoista vanhoja trancelevyjäni, koska töllöttimestä tulee jalkapalloa ja se on kuulemma tärkeämpää kuin tanssi.
Mikään ei ole tärkeämpää kuin tanssi.
Minä rakastan tanssimista. Siitäkin huolimatta, että taannoin tein itsestäni pellen tanssimalla tamperelaisen yökerhon pöydillä maailmanluokan sooseissa.
Olen tanssinut niin kauan kuin muistan, mutta valitettavan vähän näinä kolmena vuotena, jotka olen Kakslahkeisen kanssa viettänyt. Tanssinut pöydillä, kaduilla, karnevaaleissa, raveissa. Olen tanssinut vaatteet päällä, ilman niitä, vaahdossa, hiekassa, taivasalla ja sadoissa yökerhoissa. Olen tanssinut Suomessa ja ulkomailla.
Tanssinut itseni kertaalleen pää edellä katuun. Tanssinut yksin ja tanssinut tuhansien muiden kanssa.
Ja nytkin tahtoisin tanssia.
Tahtoisin, mutten saa huudattaa stereoista vanhoja trancelevyjäni, koska töllöttimestä tulee jalkapalloa ja se on kuulemma tärkeämpää kuin tanssi.
Mikään ei ole tärkeämpää kuin tanssi.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2007
PALATAAN
Pakko lähteä hellettä pakoon pois mantereelta.
Palataan asiaan muutaman päivän kuluttua.
Ehkä.
Palataan asiaan muutaman päivän kuluttua.
Ehkä.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2007
LOPPUTULOS
Mittavaa moraalista krapulaa ja eksistentialistista kriisiä potiessani olen tullut siihen tulokseen, että lopetan viinan kanssa läträämisen ennen kuin olen kunnolla edes aloittanut.
En ole koskaan ryypännyt suruuni, päinvastoin. Hyvät fiilikset vain valitettavasti kääntyvät jumalattoman huonoiksi aina seuraavana päivänä, koska minussa asuu pieni, mutta jumalattoman sitkeä kännitorspo, joka ei vaan osaa olla ihmisiksi.
Onhan se hetkellisesti hassua, kun tanssii pöydillä, pussailee puolituttuja naisihmisiä ja jauhaa loputtomasti omista tisseistään, mutta se on myös pysyvästi ihan helvetin tyhmää ja lapsellista. Teini-ikäni meni epäilemättä hukkaan, kun en pussikaljoitellut kaupungilla, mutta aikuisikäni menee peruuttamattomasti pilalle, jos teinimeininki ei lopu nyt heti ja tykkänään.
Olen hillitty, huumorintajuinen ja kiltti ihminen selvin päin. Kännissä en.
Kännissä olen äänekäs, liian estoton ja loppuviimein myös äärimmäisen paskaa seuraa ja huono ystävä, sillä puhun läpiä päähäni, lupailen kuun ja planeetat taivaalta ja sitten en lupauksiani kuitenkaan pidä.
Viina ei maistu mitenkään erityisen hyvältä suussani, joten voin hyvillä mielin juoda vaikka mehua.
Että sellaista.
Lopuksi vielä kollektiivinen anteeksipyyntö.
Ei tule toistumaan.
En ole koskaan ryypännyt suruuni, päinvastoin. Hyvät fiilikset vain valitettavasti kääntyvät jumalattoman huonoiksi aina seuraavana päivänä, koska minussa asuu pieni, mutta jumalattoman sitkeä kännitorspo, joka ei vaan osaa olla ihmisiksi.
Onhan se hetkellisesti hassua, kun tanssii pöydillä, pussailee puolituttuja naisihmisiä ja jauhaa loputtomasti omista tisseistään, mutta se on myös pysyvästi ihan helvetin tyhmää ja lapsellista. Teini-ikäni meni epäilemättä hukkaan, kun en pussikaljoitellut kaupungilla, mutta aikuisikäni menee peruuttamattomasti pilalle, jos teinimeininki ei lopu nyt heti ja tykkänään.
Olen hillitty, huumorintajuinen ja kiltti ihminen selvin päin. Kännissä en.
Kännissä olen äänekäs, liian estoton ja loppuviimein myös äärimmäisen paskaa seuraa ja huono ystävä, sillä puhun läpiä päähäni, lupailen kuun ja planeetat taivaalta ja sitten en lupauksiani kuitenkaan pidä.
Viina ei maistu mitenkään erityisen hyvältä suussani, joten voin hyvillä mielin juoda vaikka mehua.
Että sellaista.
Lopuksi vielä kollektiivinen anteeksipyyntö.
Ei tule toistumaan.
EPÄMIELLYTTÄVÄ TOTUUS eli Psyko-sosiaalisten tutkimusmenetelmien täydennyskoulutus Pirkanmaalla
Lähti lapasesta.
Pahasti.
Kotimatkalla kuuntelin erästä kappaletta luuppina ja tunnistin itseni. Kuunnelkaapa huolella mitä sanotaan, niin tunnistatte tekin minut.
Hävettää niin saatanasti.
Vanhempani eivät takuuvarmasti kasvattaneet minusta tällaista typerystä ja laskelmoivan tunnekylmää paskiaista, joka minusta on tullut. Nämä taidot olen omaksunut ihan itse.
Pahasti.
Kotimatkalla kuuntelin erästä kappaletta luuppina ja tunnistin itseni. Kuunnelkaapa huolella mitä sanotaan, niin tunnistatte tekin minut.
Hävettää niin saatanasti.
Vanhempani eivät takuuvarmasti kasvattaneet minusta tällaista typerystä ja laskelmoivan tunnekylmää paskiaista, joka minusta on tullut. Nämä taidot olen omaksunut ihan itse.
perjantai 1. kesäkuuta 2007
OLIS JO
Huomenna tähän aikaan olen varmaan aivan käsittämättömän seksikäs, huippuälykäs ja riemastuttavan hauska.
Aion ottaa muutaman belgialaisen oluen, koskapa tämä päivä meni tasapuolisesti puluille, harakoille ja Pelastusarmeijalle.
Mutta vasta huomenna.
Ja vasta vaihdettuani paikkakuntaa.
Aion ottaa muutaman belgialaisen oluen, koskapa tämä päivä meni tasapuolisesti puluille, harakoille ja Pelastusarmeijalle.
Mutta vasta huomenna.
Ja vasta vaihdettuani paikkakuntaa.
KIIRE
Voi vitura.
Pitäisi tehdä ainakin tuhat asiaa tänään, mutta kun tökkii, niin tökkii.
Olen aloittanut kaikkea vähän, mutten saanut mitään valmiiksi tietenkään.
Ja kaiken huipuksi unohdin tyystin että olen lupautunut menemään ystävän syntymäpäiville sunnuntaina, mutta myös naapurin pojan lakkiaisjuhliin ja huristelemaan läpi puolen Suomen ehtiäkseni edes kotiin.
Isäkissan vittu.
Pitäisi opetella merkkaamaan kaikki tärkeät asiat ylös, eikä kuvitella että muisti toimii kuten joskus ennen.
Ei auta. Huomisesta kekkeröinnistä Kanta-Hämeessä en jumalauta luovu. Jos en sunnuntaina ehdi viideksi kotiin, niin sitten myöhästyn. Jos en lakkiaisiin ennätä, niin jääpähän lahjaksi hankittu samppakaljaputeli omaan käyttöön. Ja jos syntymäpäiväkekkereiltäkin myöhästyn, niin myöhästyn sitten sieltäkin.
Siitä onkin muutama vuosi aikaa, kun viimeksi onnistuin buukkaamaan kolmet treffit samalle päivälle.
Pitäisi tehdä ainakin tuhat asiaa tänään, mutta kun tökkii, niin tökkii.
Olen aloittanut kaikkea vähän, mutten saanut mitään valmiiksi tietenkään.
Ja kaiken huipuksi unohdin tyystin että olen lupautunut menemään ystävän syntymäpäiville sunnuntaina, mutta myös naapurin pojan lakkiaisjuhliin ja huristelemaan läpi puolen Suomen ehtiäkseni edes kotiin.
Isäkissan vittu.
Pitäisi opetella merkkaamaan kaikki tärkeät asiat ylös, eikä kuvitella että muisti toimii kuten joskus ennen.
Ei auta. Huomisesta kekkeröinnistä Kanta-Hämeessä en jumalauta luovu. Jos en sunnuntaina ehdi viideksi kotiin, niin sitten myöhästyn. Jos en lakkiaisiin ennätä, niin jääpähän lahjaksi hankittu samppakaljaputeli omaan käyttöön. Ja jos syntymäpäiväkekkereiltäkin myöhästyn, niin myöhästyn sitten sieltäkin.
Siitä onkin muutama vuosi aikaa, kun viimeksi onnistuin buukkaamaan kolmet treffit samalle päivälle.
sunnuntai 27. toukokuuta 2007
DAM-DI-DAM-DI-DAM
Elämä on ihqudaa!
Tai siis oli, hetkellisesti.
Kaunis päivä, hellemekko, korkeakorkoiset kipsuttimet ja prinsessafiilis.
Itämaisia oluita.
Ja sokerina pohjalla...
K.a.u.n.i.s. P.o.i.k.a.
Iiiiih!
Juteltiin niitä näitä työpaikan kuulumisista, kännikoheltamisista ja kaikesta muusta kevyestä, kunnes kello näytti kymmentä ja minä muutuin kurpitsaksi. Eipä olisi huvittanut lähteä kotiin, kun kerrankin tunsi olonsa kymmenen vuotta nuoremmaksi, mutta valitettavasti vallitseva todellisuus ei ota huomioon minimaalisia fantasioitani tahi ja koirat on edelleen kusetettava tasaisin väliajoin.
Helposti voisin ihastua, mutta niin korkeita korkoja ei ole olemassakaan, etteivätkö varpaat kuitenkin koskettaisi maata.
Halata sentään raaskin.
Varovasti ja tosi nopeasti.
Onneksi Kakslahkeinen tulee pian kotiin. Minä tarvitsen nyt kainaloa.
Tai siis oli, hetkellisesti.
Kaunis päivä, hellemekko, korkeakorkoiset kipsuttimet ja prinsessafiilis.
Itämaisia oluita.
Ja sokerina pohjalla...
K.a.u.n.i.s. P.o.i.k.a.
Iiiiih!
Juteltiin niitä näitä työpaikan kuulumisista, kännikoheltamisista ja kaikesta muusta kevyestä, kunnes kello näytti kymmentä ja minä muutuin kurpitsaksi. Eipä olisi huvittanut lähteä kotiin, kun kerrankin tunsi olonsa kymmenen vuotta nuoremmaksi, mutta valitettavasti vallitseva todellisuus ei ota huomioon minimaalisia fantasioitani tahi ja koirat on edelleen kusetettava tasaisin väliajoin.
Helposti voisin ihastua, mutta niin korkeita korkoja ei ole olemassakaan, etteivätkö varpaat kuitenkin koskettaisi maata.
Halata sentään raaskin.
Varovasti ja tosi nopeasti.
Onneksi Kakslahkeinen tulee pian kotiin. Minä tarvitsen nyt kainaloa.
POLTERGEIST
Meidän huushollissa tavarat liikkuvat paikasta toiseen ihan itsekseen.
Silitysrauta on lähtenyt lätkimään. Todistettavasti se oli silityslaudan kanssa samassa paikassa vielä kuukausi sitten.
Vaan ei ole enää. Eikä ole kyllä missään muuallakaan. Kävin läpi jopa varaston ja autotallin.
Epäilen että se juutas on naamioitunut vohveliraudaksi, koska en muistanut omistavani sellaista. Tai sitten höyrypesimeksi, koska sellaista meillä ei ainakaan pitäisi olla.
Ahdistaa.
Silitysrauta on lähtenyt lätkimään. Todistettavasti se oli silityslaudan kanssa samassa paikassa vielä kuukausi sitten.
Vaan ei ole enää. Eikä ole kyllä missään muuallakaan. Kävin läpi jopa varaston ja autotallin.
Epäilen että se juutas on naamioitunut vohveliraudaksi, koska en muistanut omistavani sellaista. Tai sitten höyrypesimeksi, koska sellaista meillä ei ainakaan pitäisi olla.
Ahdistaa.
KOHTA ON AAMU
Ovathan nämä alkukesän yöt omalla tavallaan kauniita.
Ainakin jos ikkunasta ulos tuijotellessaan ei erehdy ajattelemaan mitään, saati muistelemaan menneitä.
Minä kun en vain näemmä osa olla märehtimättä menneitä ja kauhistelematta sitä, mitä mahdollisesti tuleman pitää. En osaa olla jossittelematta.
Että mitä jos en koskaan olisi kuunnellut nyt jo edesmennyttä ystävääni ja olisin lähtenyt kävelemään, kun suhdetta Kakslahkeisen kanssa oli takana vasta pari kuukautta. Mitä jos emme olisi menneet kihloihin. Entä jos olisin jäänyt palaamatta Suomeen viime syksynä.
Mitä jos, entä jos.
Selväähän se on, että tämä suhde on tukevasti karikolla ja epätoivoisesti tässä äyskäröidään sisään tulvivaa vettä yli laidan, jottei koko paska uppoaisi. Taisteluväsymys vain nostaa päätään. Joka saatanan päivä ruoskin itseäni pysymään kaidalla tiellä, vaikka mieleni tekisi maksaa takaisin korkojen kera.
Ja joka helvetin yö Kakslahkeisen nukahdettua mietin, että josko hyppäisin vain junaan ja lähtisin tieheni.
Mutta minnekäs minä osaisin mennä.
Kaikesta huolimatta sängyssäni tuhisee nytkin rakkain ystäväni. Kihlattuni.
Tuhisee ja maiskuttaa suutaan.
Ja minä tuijotan ikkunasta pihalle ja katselen miten aamu valkenee.
Kunhan päivä tuosta kirkastuu ja lämpenee, käyn hakemassa lähikaupasta pillimehua ja lähden taas ajelulle. Huudatan rokkia ja katselen miten matkamittariin pyörähtää taas uusi tuhatluku.
Ainakin jos ikkunasta ulos tuijotellessaan ei erehdy ajattelemaan mitään, saati muistelemaan menneitä.
Minä kun en vain näemmä osa olla märehtimättä menneitä ja kauhistelematta sitä, mitä mahdollisesti tuleman pitää. En osaa olla jossittelematta.
Että mitä jos en koskaan olisi kuunnellut nyt jo edesmennyttä ystävääni ja olisin lähtenyt kävelemään, kun suhdetta Kakslahkeisen kanssa oli takana vasta pari kuukautta. Mitä jos emme olisi menneet kihloihin. Entä jos olisin jäänyt palaamatta Suomeen viime syksynä.
Mitä jos, entä jos.
Selväähän se on, että tämä suhde on tukevasti karikolla ja epätoivoisesti tässä äyskäröidään sisään tulvivaa vettä yli laidan, jottei koko paska uppoaisi. Taisteluväsymys vain nostaa päätään. Joka saatanan päivä ruoskin itseäni pysymään kaidalla tiellä, vaikka mieleni tekisi maksaa takaisin korkojen kera.
Ja joka helvetin yö Kakslahkeisen nukahdettua mietin, että josko hyppäisin vain junaan ja lähtisin tieheni.
Mutta minnekäs minä osaisin mennä.
Kaikesta huolimatta sängyssäni tuhisee nytkin rakkain ystäväni. Kihlattuni.
Tuhisee ja maiskuttaa suutaan.
Ja minä tuijotan ikkunasta pihalle ja katselen miten aamu valkenee.
Kunhan päivä tuosta kirkastuu ja lämpenee, käyn hakemassa lähikaupasta pillimehua ja lähden taas ajelulle. Huudatan rokkia ja katselen miten matkamittariin pyörähtää taas uusi tuhatluku.
lauantai 26. toukokuuta 2007
FEAR AND LOATHING
Missähän iässä ihminen oppii olemaan?
Tarkoitan, että missä iässä lakkaa haihattelemasta ja hyväksyy sen karvaan tosiasian, että kakkua ei voi sekä syödä että säästää?
Tämä oli taas niitä päiviä, kun ajoin liian kovaa ja liian kauas, huudatin stereoita ja elin jossain rinnakkaistodellisuudessa, jossa päivät ovat yhtä pitkää utuista auringonlaskua; jossa minä olen ikuisesti hädin tuskin täysi-ikäinen ja suurin ongelmani on mitä laittaa ylle iltarientoihin.
Lähetin neljännessataa idioottimaista tekstiviestiä kutakuinkin jokaiselle, jota en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Sosiaalihuorasin ja yritin olla noheva ja hauska.
Ja tulin kotiin vain muistaakseni jälleen, että se junahan meni jo.
Peilistä katsoo väsähtänyt, kolmenkympin kriisiä elävä kulahtanut lehmä, jolla on ihan liian suuret luulot itsestään.
Ei tämän näin pitänyt mennä.
Rahat takaisin.
Tai uusi yritys.
Tarkoitan, että missä iässä lakkaa haihattelemasta ja hyväksyy sen karvaan tosiasian, että kakkua ei voi sekä syödä että säästää?
Tämä oli taas niitä päiviä, kun ajoin liian kovaa ja liian kauas, huudatin stereoita ja elin jossain rinnakkaistodellisuudessa, jossa päivät ovat yhtä pitkää utuista auringonlaskua; jossa minä olen ikuisesti hädin tuskin täysi-ikäinen ja suurin ongelmani on mitä laittaa ylle iltarientoihin.
Lähetin neljännessataa idioottimaista tekstiviestiä kutakuinkin jokaiselle, jota en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Sosiaalihuorasin ja yritin olla noheva ja hauska.
Ja tulin kotiin vain muistaakseni jälleen, että se junahan meni jo.
Peilistä katsoo väsähtänyt, kolmenkympin kriisiä elävä kulahtanut lehmä, jolla on ihan liian suuret luulot itsestään.
Ei tämän näin pitänyt mennä.
Rahat takaisin.
Tai uusi yritys.
torstai 24. toukokuuta 2007
JEKKUKARMA
Huomiseksi voisi Joulupukki, Hammaskeiju tahi Taivaan Isä antaa sitten vaihteeksi oikein mukavan päivän, eikös niin?
Tämä päivä on mennyt itkua tuhrustaessa, tyrskiessä ja parkuessa. Aina siihen pisteeseen saakka, että toisesta silmästä repesi verisuoni ja toisesta silmänurkan iho.
Riepoo aivan silmittömästi tämä universumin paskaakin paskempi huumorintaju. Kun menee vähän huonommin, niin universumi ottaa ja kampittaa. Ja potkaisee maassa makaavaa. Hyppii päällä. Ja kusee vielä niskaan ennen poistumistaan ivanaurun kanssa seuraavan piruparan kimppuun.
Seuraavan kerran kun joku aikoo pettää, valehdella tai ampua kuulan kalloonsa, niin olisiko mahdollista saada jonkinlainen ennakkoilmoitus tapahtuvasta? Tekstiviesti riittää, jos ei gonadien koko riitä ilmoittaa päin naamaa.
Minulla ei ihan oikeasti riitä innostus näihin vittumaisiin yllätyksiin.
Tämä päivä on mennyt itkua tuhrustaessa, tyrskiessä ja parkuessa. Aina siihen pisteeseen saakka, että toisesta silmästä repesi verisuoni ja toisesta silmänurkan iho.
Riepoo aivan silmittömästi tämä universumin paskaakin paskempi huumorintaju. Kun menee vähän huonommin, niin universumi ottaa ja kampittaa. Ja potkaisee maassa makaavaa. Hyppii päällä. Ja kusee vielä niskaan ennen poistumistaan ivanaurun kanssa seuraavan piruparan kimppuun.
Seuraavan kerran kun joku aikoo pettää, valehdella tai ampua kuulan kalloonsa, niin olisiko mahdollista saada jonkinlainen ennakkoilmoitus tapahtuvasta? Tekstiviesti riittää, jos ei gonadien koko riitä ilmoittaa päin naamaa.
Minulla ei ihan oikeasti riitä innostus näihin vittumaisiin yllätyksiin.
tiistai 22. toukokuuta 2007
NEW HAIR DAY
Sanovat, että nainen vaihtaa hiustensa väriä vain syvässä kriisissä tai silloin, kun on lähdössä lopullisesti kävelemään.
No, en ole lähdössä kävelemään, enkä ole sen syvemmässä kriisissä kuin eilenkään. Tai toissapäivänä.
Mutta kuontalo otti ja muutti väriä.
Kivaa!
No, en ole lähdössä kävelemään, enkä ole sen syvemmässä kriisissä kuin eilenkään. Tai toissapäivänä.
Mutta kuontalo otti ja muutti väriä.
Kivaa!
sunnuntai 20. toukokuuta 2007
PARI SANAA
Tänään on maailma taasen paskaa täynnä.
Tämä virtuaalimaailma, siis. Reaalissa ei ole valittamista. Aurinko paistaa ja elämä on siedettävää, jopa varsin kivaa.
Mutta tämä bittiavaruus... Voi kilin vittu.
Paranoiaa, hysteriaa, ontuvaa logiikkaa, valehtelua ja puolivillaisia selityksiä. Ja teiniprinsessojen muotiblogeja.
Olen varmaan tulossa vanhaksi, kun en jaksa uskoa kenenkään yksittäisen kaduntallaajan joutuvan tässä maassa mittavan salaliiton uhriksi. Olen varmaan tylsä, kun en jaksa heittäytyä hysteeriseksi, jos sanomisiani tai tekemisiäni kritisoidaan. Ja epäilemättä tyhmä, kun en löydä logiikkaa ajatuksenjuoksusta, joka takertuu jatkuvasti lillukanvarsiin ja pikkumaisuuksiin. Mielikuvituksetonkin olen takuulla, kun en hallitse laajamittaista, suunnitelmallista ihmisten harhaanjohtamista, tai valehtelun jaloa taitoa, vaan paras mihin pystyn on asioiden kertomatta jättäminen. Ja käsittämätön paskiainen, kun en jaksa selitellä.
Pitäisiköhän kehittää itselleen jotain mielenkiintoisempia ongelmia kuin ikävystyttävä, kliininen masennus? Jos vaikka ryhtyisi napostelemaan bentsoja ja kittaamaan viinaa, huoraamaan, varastelemaan ja vaikka mitä muuta angstista, mitä "kukaan ei voi ymmärtää, kun se sisäinen tuska on niin kauheaa."
Tai jos vaikka laittaisin pystyyn muotiblogin ja alkaisin joka toisessa postauksessa hehkuttamaan sitä, miten ihqudaa ja siisniinku sairaan tyylikäs Mischa Barton on.
Tai sitten en.
Tämä virtuaalimaailma, siis. Reaalissa ei ole valittamista. Aurinko paistaa ja elämä on siedettävää, jopa varsin kivaa.
Mutta tämä bittiavaruus... Voi kilin vittu.
Paranoiaa, hysteriaa, ontuvaa logiikkaa, valehtelua ja puolivillaisia selityksiä. Ja teiniprinsessojen muotiblogeja.
Olen varmaan tulossa vanhaksi, kun en jaksa uskoa kenenkään yksittäisen kaduntallaajan joutuvan tässä maassa mittavan salaliiton uhriksi. Olen varmaan tylsä, kun en jaksa heittäytyä hysteeriseksi, jos sanomisiani tai tekemisiäni kritisoidaan. Ja epäilemättä tyhmä, kun en löydä logiikkaa ajatuksenjuoksusta, joka takertuu jatkuvasti lillukanvarsiin ja pikkumaisuuksiin. Mielikuvituksetonkin olen takuulla, kun en hallitse laajamittaista, suunnitelmallista ihmisten harhaanjohtamista, tai valehtelun jaloa taitoa, vaan paras mihin pystyn on asioiden kertomatta jättäminen. Ja käsittämätön paskiainen, kun en jaksa selitellä.
Pitäisiköhän kehittää itselleen jotain mielenkiintoisempia ongelmia kuin ikävystyttävä, kliininen masennus? Jos vaikka ryhtyisi napostelemaan bentsoja ja kittaamaan viinaa, huoraamaan, varastelemaan ja vaikka mitä muuta angstista, mitä "kukaan ei voi ymmärtää, kun se sisäinen tuska on niin kauheaa."
Tai jos vaikka laittaisin pystyyn muotiblogin ja alkaisin joka toisessa postauksessa hehkuttamaan sitä, miten ihqudaa ja siisniinku sairaan tyylikäs Mischa Barton on.
Tai sitten en.
perjantai 18. toukokuuta 2007
LIIKENNEVARTTI
Hämeenlinnantiellä, kutakuinkin Myyrmäen kohdilla punainen japsiräpsy ilmiliekeissä. Taisi olla Nissan.
Sisemmällä kehätiellä täyspitkä säiliörekka, nopeutta arviolta 105 kmph. Tonttilan Nosto ja Kuljetus.
Evoluution erikoismaininta rusakonpojalle, joka keksi, että paras tapa väistää autoa on rivakka ponnahdus suoraan ylöspäin.
Päivän actionkiintiö täyttyi jo ennen aamuviittä.
Sisemmällä kehätiellä täyspitkä säiliörekka, nopeutta arviolta 105 kmph. Tonttilan Nosto ja Kuljetus.
Evoluution erikoismaininta rusakonpojalle, joka keksi, että paras tapa väistää autoa on rivakka ponnahdus suoraan ylöspäin.
Päivän actionkiintiö täyttyi jo ennen aamuviittä.
tiistai 15. toukokuuta 2007
SE OLI KIDUTUSTA
"Ensi kerralla sitten jatketaan koko puolitoistatuntia. Tämä oli nyt vielä tällaista harjoitusta."
Ihan koska vain vaihtaisin tuon eeämdeeärrän vaikkapa perinteiseen palleatyrään.
Nyt menen peiton alle itseäni piiloon.
Ihan koska vain vaihtaisin tuon eeämdeeärrän vaikkapa perinteiseen palleatyrään.
Nyt menen peiton alle itseäni piiloon.
maanantai 14. toukokuuta 2007
ALLERGIA PILAA ELÄMÄN
Pari tuntia kotiinpaluun jälkeen turposivat silmät, nenä, nielu sekä aivo.
Turun yliopiston aerobiologian yksikkö kertoo, että koivuhan se kukkii.
Miksi helvetissä luonto on ryhtynyt rankaisemaan allekirjoittanutta vasta tässä vaiheessa? Miksi ei voinut aloittaa esimerkiksi neljännesvuosisata sitten?
Ensin reilu kuukausi sitten leppä ja nyt sitten tämä.
Olo on kuin vuosituhannen vaihteen jälkeen Barcelonassa asustaessani, kun ah niin romanttisen kuutamokävelyn jälkeen kerrassaan naitavan näköisen ranskalaishurmurin kanssa tottumaton keuhkoputkeni päätti olla hyväksymättä paikallisen kastanjapuun siitepölyä.
Sen allergian tosin ole hyväksynyt, koska kastanjametsiköt eivät jostain syystä ole näillä leveysasteilla järin suuri ongelma.
Sitä tosiasiaa en kylläkään ole hyväksynyt, että Matthieu, tuo Gallian komein uros, ei koskaan vienyt allekirjoittanutta, punasilmäistä ja persjalkaista räkätursoa enää koskaan romanttiselle iltakävelylle.
Merde.
Turun yliopiston aerobiologian yksikkö kertoo, että koivuhan se kukkii.
Miksi helvetissä luonto on ryhtynyt rankaisemaan allekirjoittanutta vasta tässä vaiheessa? Miksi ei voinut aloittaa esimerkiksi neljännesvuosisata sitten?
Ensin reilu kuukausi sitten leppä ja nyt sitten tämä.
Olo on kuin vuosituhannen vaihteen jälkeen Barcelonassa asustaessani, kun ah niin romanttisen kuutamokävelyn jälkeen kerrassaan naitavan näköisen ranskalaishurmurin kanssa tottumaton keuhkoputkeni päätti olla hyväksymättä paikallisen kastanjapuun siitepölyä.
Sen allergian tosin ole hyväksynyt, koska kastanjametsiköt eivät jostain syystä ole näillä leveysasteilla järin suuri ongelma.
Sitä tosiasiaa en kylläkään ole hyväksynyt, että Matthieu, tuo Gallian komein uros, ei koskaan vienyt allekirjoittanutta, punasilmäistä ja persjalkaista räkätursoa enää koskaan romanttiselle iltakävelylle.
Merde.
perjantai 11. toukokuuta 2007
DEATH BY BOREDOM
Tämä on nähtävästi taas niitä päiviä, kun mitään ei tapahdu.
Heräsin kukonlaulun aikaan, tai itseasiassa jo kauan ennen sitä, täynnä virtaa. Ihan suotta. Kahdeksan tuntia olen huilinut vailla mitään järkevää puuhastelua.
No, olisin tietysti voinut auttaa Äitiä ja Mummia siivoamisessa, mutta tuskinpa tuota siivottavaa olisi kolmelle riittänyt muutoinkin aina niin siistissä huushollissa. Pihalle en uskalla lähteä mestaroimaan, vaikka omenapuut selkeästikin ovat olleet leikkauksen puutteessa koko lupaavaan alkuun ehtineen uuden vuosituhannen. Eivät ole minun puitani, en koske ilman lupaa. Itseasiassa en uskalla edes ehdottaa leikkausta. Mummi repiii takuulla pelihousunsa, jos vihjaan että vähän voisi karsia.
Ja nyt sitten koko porukka päätti vielä liueta Kirkonkylälle maitokauppaan.
Ainoa puolikiinnostava toimi on käpytikan puuhastelut yläkerran parvekkeelta käsin.
Mielipuoli lintu on hakannut yhtäjaksoisesti päätään vanhaan mäntyyn jo kolme tuntia.
Luulisi tekevän jo kipeää.
Heräsin kukonlaulun aikaan, tai itseasiassa jo kauan ennen sitä, täynnä virtaa. Ihan suotta. Kahdeksan tuntia olen huilinut vailla mitään järkevää puuhastelua.
No, olisin tietysti voinut auttaa Äitiä ja Mummia siivoamisessa, mutta tuskinpa tuota siivottavaa olisi kolmelle riittänyt muutoinkin aina niin siistissä huushollissa. Pihalle en uskalla lähteä mestaroimaan, vaikka omenapuut selkeästikin ovat olleet leikkauksen puutteessa koko lupaavaan alkuun ehtineen uuden vuosituhannen. Eivät ole minun puitani, en koske ilman lupaa. Itseasiassa en uskalla edes ehdottaa leikkausta. Mummi repiii takuulla pelihousunsa, jos vihjaan että vähän voisi karsia.
Ja nyt sitten koko porukka päätti vielä liueta Kirkonkylälle maitokauppaan.
Ainoa puolikiinnostava toimi on käpytikan puuhastelut yläkerran parvekkeelta käsin.
Mielipuoli lintu on hakannut yhtäjaksoisesti päätään vanhaan mäntyyn jo kolme tuntia.
Luulisi tekevän jo kipeää.
torstai 10. toukokuuta 2007
TERVEISIÄ PORVOOSEEN
Ärsyttäviin asioihin maailmassa kuuluvat ehdottomasti liian tuoreet makeiset.
En ole liiemmin imelästä perustanut sitten ala-asteiän, suolaisesta kylläkin. Juustonaksut, suolatikut, sipsit; niitä vaan, lupaan syödä kaikki, mutta makeaa en niinkään. Paitsi joskus.
Kuten tänään.
Mutta mikä pettymys, kun sekä toffee, että laku ovatkin suoraan uunista tulleita, pehmeitä ja murenevia natusia, eikä niitä sitkeitä mätökkäitä, joita muksuna tuli jäydettyä pitkään ja hartaasti ja jotka takertuivat hampaisiin kiinni.
Perkele.
Kyllä fakta on niin, että kasvikset ja kala pitää tuoreena saada, mutta pihviliha, viini ja namit hyvin ja hartaasti riiputettuna. Eikö se helvetti riitä, että jemmaan jo viiniä ja raakakypsytän ostamani läskit!
Pitääkö tässä ryhtyä karkkiakin jemmaamaan?
En ole liiemmin imelästä perustanut sitten ala-asteiän, suolaisesta kylläkin. Juustonaksut, suolatikut, sipsit; niitä vaan, lupaan syödä kaikki, mutta makeaa en niinkään. Paitsi joskus.
Kuten tänään.
Mutta mikä pettymys, kun sekä toffee, että laku ovatkin suoraan uunista tulleita, pehmeitä ja murenevia natusia, eikä niitä sitkeitä mätökkäitä, joita muksuna tuli jäydettyä pitkään ja hartaasti ja jotka takertuivat hampaisiin kiinni.
Perkele.
Kyllä fakta on niin, että kasvikset ja kala pitää tuoreena saada, mutta pihviliha, viini ja namit hyvin ja hartaasti riiputettuna. Eikö se helvetti riitä, että jemmaan jo viiniä ja raakakypsytän ostamani läskit!
Pitääkö tässä ryhtyä karkkiakin jemmaamaan?
maanantai 7. toukokuuta 2007
NÄNNIT
No voih...
Nännit on niin kipeät että taju lähtee.
Mikähän hormonikuperkeikka tämä mahtaa olla?
Nännit on niin kipeät että taju lähtee.
Mikähän hormonikuperkeikka tämä mahtaa olla?
sunnuntai 6. toukokuuta 2007
VAIMOMATSKUA
Rehellisiä vastauksia kaivataan.
Miten moni mies on saanut avovaimoltaan luvan litkiä kaljaa ja katsoa jääkiekkoa töllöttimestä samaan aikaan kun avovaimo hiljaa ja kuuliaisesti hoitaa miehen kuivuneet ja karkeat kädet pehmeiksi ja hyväkuntoisiksi kuin vauvan per-sii?
Veikkaan että ei kovin moni.
Tästä hyvästä on parempi saada kyllä Vuoden Vaimoke -palkinto.
Miten moni mies on saanut avovaimoltaan luvan litkiä kaljaa ja katsoa jääkiekkoa töllöttimestä samaan aikaan kun avovaimo hiljaa ja kuuliaisesti hoitaa miehen kuivuneet ja karkeat kädet pehmeiksi ja hyväkuntoisiksi kuin vauvan per-sii?
Veikkaan että ei kovin moni.
Tästä hyvästä on parempi saada kyllä Vuoden Vaimoke -palkinto.
NÄIN KULUTAN AIKAA
Olen kuunnellut viimeisen kahdentoista tunnin sisään likipitäen koko Eppu Normaalin tuotannon. Kaikki ne vanhat kappaleet.
Siitä on jo kymmenen vuotta, kun itkimme lukioaikaisen ystäväni Jukan kanssa maailman epäreiluutta. Jukka itki naista, joka ei häntä kelpuuttanut, minä jotain lyhyeksi jäänyttä tuttavuutta jonkun kaksilahkeisen kanssa.
Ajoimme isän autolla Kevättömän rantaan, kuuntelimme Eppuja ja olimme varmoja, että ei se elämä sen sirommaksi muutu, vaikka ikää ja ymmärrystä tulisiksin lisää.
Se oli toukokuun ensimmäinen sunnuntai. Siitä on mennyt kymmenen vuotta.
Ja tiesimme jo silloin mistä puhuimme.
Jukkaa en ole lukion jälkeen nähnyt. Omistan seuraavan silti hänelle.
Siitä on jo kymmenen vuotta, kun itkimme lukioaikaisen ystäväni Jukan kanssa maailman epäreiluutta. Jukka itki naista, joka ei häntä kelpuuttanut, minä jotain lyhyeksi jäänyttä tuttavuutta jonkun kaksilahkeisen kanssa.
Ajoimme isän autolla Kevättömän rantaan, kuuntelimme Eppuja ja olimme varmoja, että ei se elämä sen sirommaksi muutu, vaikka ikää ja ymmärrystä tulisiksin lisää.
Se oli toukokuun ensimmäinen sunnuntai. Siitä on mennyt kymmenen vuotta.
Ja tiesimme jo silloin mistä puhuimme.
Jukkaa en ole lukion jälkeen nähnyt. Omistan seuraavan silti hänelle.
Näin kulutan aikaa
maatessani alla tämän taivaan
josta pilvet tekevät harmaan
Sen tiedän, varmaan takana sinisten
silmieni päätäni vaivaan
alla tämän taivaan
Kun kuluttelen aikaa
kun kuluttelen aikaa
Ja mä poltan tupakan
ja sitten toisen tupakan
Ja sitten mietin
Josko soittaisin jollekin
Ei kukaan soita minulle
Soittaisinko sinulle
kun et kuitenkaan
pääsisi tulemaan
Ja makaan selälläni
minun kelloni raksuttaa
Pikkuhiljaa naksuttaa
Olen yksin tämän perjantain
Vietän yksin tämän perjantain
Tämän pitkän perjantain
Päivä illaksi muuttuu
Pelkään että kelloni puuttuu
itsekseen ajan kulkuun suuttuu
Lakkaa lyömästä
sitten syömästä aikaa pois
Ei riitä että jätättää
Minut perjantaihin jättää
Loputtomaan perjantaihin jättää
Loputtomaan perjantaihin
Ja mä poltan tupakan
ja sitten toisen tupakan
Ja sitten mietin
josko soittaisin jollekin
Ei kukaan soita minulle
Soittaisinko sinulle
Kun et kuitenkaan
pääsisi tulemaan
Ja makaan selälläni
Minun kelloni raksuttaa
pikkuhiljaa naksuttaa
Olen yksin tämän perjantain
Vietän yksin tämän perjantain
Tämän pitkän perjantain
Takana sinisten
silmieni tiedän värin taivaan
sillä päätä vaivaan
Tiedän värin taivaan
Tiedän värin taivaan
Eppu Normaali - Näin kulutan aikaa
lauantai 5. toukokuuta 2007
HERÄÄMISIÄ
Lieneekö neljäs yö putkeen, kun olen kokenut nukkuvani varsin hyvin.
Olen nähnyt unia. Äärimmäisen graafisia unia kaikille viidelle aistille. Pelottavia unia.
Dinosauruksia, pommeja, agentteja! Lapsia, koiria, matkailuauto! Justin, Joonas, Clancy Brown!
Pää tosin on aamuisin edelleen hyvin hatara, mutta olo on jokseenkin levännyt, mikä lienee suurta plussaa kuukausia jatkuneen unettomuuden tässä vaiheessa. Olisinpa vain yhtä tehokas herättyäni, kuin unissani, kun painin milloin tyrannosaurusten kanssa laitellen niitä solmuun tai tulen itse solmituksi, ellen jopa sidotuksi.
Esimerkiksi Clancy Brownin toimesta.
Olen nähnyt unia. Äärimmäisen graafisia unia kaikille viidelle aistille. Pelottavia unia.
Dinosauruksia, pommeja, agentteja! Lapsia, koiria, matkailuauto! Justin, Joonas, Clancy Brown!
Pää tosin on aamuisin edelleen hyvin hatara, mutta olo on jokseenkin levännyt, mikä lienee suurta plussaa kuukausia jatkuneen unettomuuden tässä vaiheessa. Olisinpa vain yhtä tehokas herättyäni, kuin unissani, kun painin milloin tyrannosaurusten kanssa laitellen niitä solmuun tai tulen itse solmituksi, ellen jopa sidotuksi.
Esimerkiksi Clancy Brownin toimesta.
perjantai 4. toukokuuta 2007
VOI ELÄMÄ
Ai jumankeutsa, että minä olin ehkä maailman kaunein, seksikkäin ja älykkäin nainen eilen illalla! Olin niin sulavaliikkeinen ja sanavalmis kissa, että!
Siksi tahtoisinkin tietää, miksi nyt peilistä minua katselee haiseva ja harmaa merihirviö, joka kompastuu aamutakkinsa helmaan viedessään koiraa kuselle ja on tukehtua krapulatupakkaansa?
Vastahan minä kaksitoista tuntia sitten röyhytin cohibaa ja olin jokaisen rakkikoiran kostea päiväuni.
Mutta sen verran on kuitenkin pakko sanoa, että pitkänhuiskeat, salskeat, vaaleat miehet ovat niin jumalattoman hotteja, että taju lähtee. Ei se voinut olla se geetee.
Ne oli ne miehet.
Siksi tahtoisinkin tietää, miksi nyt peilistä minua katselee haiseva ja harmaa merihirviö, joka kompastuu aamutakkinsa helmaan viedessään koiraa kuselle ja on tukehtua krapulatupakkaansa?
Vastahan minä kaksitoista tuntia sitten röyhytin cohibaa ja olin jokaisen rakkikoiran kostea päiväuni.
Mutta sen verran on kuitenkin pakko sanoa, että pitkänhuiskeat, salskeat, vaaleat miehet ovat niin jumalattoman hotteja, että taju lähtee. Ei se voinut olla se geetee.
Ne oli ne miehet.
keskiviikko 2. toukokuuta 2007
PALJAIN JALOIN JA ALASTI
Tätä turhautumisen määrää ei voi mitata.
Pitäisi löytää jostain päällepantavaa loppuviikon rientoihin. Jotain sievää ja tyttömäistä iänikuisten farkkujen sijaan.
Ja pitäisi jostain löytää lempikorkkarit.
Vaan kun ei löydy. Ainakaan vuoteen en ole niitä jalassani pitänyt, mutta niin ovat vaan ottaneet ja lähteneet kävelemään siitä laatikosta, jossa ovat vuosikaudet majailleet aina käyttöjen välillä.
Pitäisi löytää jostain päällepantavaa loppuviikon rientoihin. Jotain sievää ja tyttömäistä iänikuisten farkkujen sijaan.
Ja pitäisi jostain löytää lempikorkkarit.
Vaan kun ei löydy. Ainakaan vuoteen en ole niitä jalassani pitänyt, mutta niin ovat vaan ottaneet ja lähteneet kävelemään siitä laatikosta, jossa ovat vuosikaudet majailleet aina käyttöjen välillä.
tiistai 1. toukokuuta 2007
SHAKE YOUR TAILFEATHER! -eli kuinka kepulaiset juhlivat
Voi huoh.
Tulipa sitten käytyä katsomassa tutun rokkarin keikkaa paikallisessa.
Tanhusin likipitäen polveni sijoiltaan, kun paikallinen ison talon isäntä tuli niin kohteliaasti pyytämään "kapakan kauneinta muijaa" rokkaamaan. Herramunjee, setä on ollut melkoinen kone silloin joskus 50-luvulla, kun amerikkalaiset rockin keksivät. En meinannut perässä pysyä.
Niiaten kiitin tanssista, mutta kieltäydyin kosinnasta ja konjakkiryypystä vedoten Kakslahkeiseen, jota tilanne silminnähden huvitti. Colaa sentään suostuin ottamaan, kun niin tyrkytettiin.
Väittäisin että Valpuri on nyt onnistuneesti suoritettu.
Voin keskittyä pohdiskelemaan jälleen miten saan aikani kulumaan seuraavat kaksi kuukautta ja mikä on minun turvapaikkani korvien välissä, kun alkaa ahdistaa. Jostain syystä ensimmäinen mieleen tullut turvapaikka sisälsi jääluolan ja pingviinin, joka totesi minulle pehmeällä äänellä jotta "Slide!"
Liikaa elokuvia.
Ihan liikaa.
Tulipa sitten käytyä katsomassa tutun rokkarin keikkaa paikallisessa.
Tanhusin likipitäen polveni sijoiltaan, kun paikallinen ison talon isäntä tuli niin kohteliaasti pyytämään "kapakan kauneinta muijaa" rokkaamaan. Herramunjee, setä on ollut melkoinen kone silloin joskus 50-luvulla, kun amerikkalaiset rockin keksivät. En meinannut perässä pysyä.
Niiaten kiitin tanssista, mutta kieltäydyin kosinnasta ja konjakkiryypystä vedoten Kakslahkeiseen, jota tilanne silminnähden huvitti. Colaa sentään suostuin ottamaan, kun niin tyrkytettiin.
Väittäisin että Valpuri on nyt onnistuneesti suoritettu.
Voin keskittyä pohdiskelemaan jälleen miten saan aikani kulumaan seuraavat kaksi kuukautta ja mikä on minun turvapaikkani korvien välissä, kun alkaa ahdistaa. Jostain syystä ensimmäinen mieleen tullut turvapaikka sisälsi jääluolan ja pingviinin, joka totesi minulle pehmeällä äänellä jotta "Slide!"
Liikaa elokuvia.
Ihan liikaa.
torstai 26. huhtikuuta 2007
keskiviikko 25. huhtikuuta 2007
ITSENOLOSTELU
Oikeasti joskus nolottaa oma seura, vaikka kukaan ei olisikaan näkemässä.
Kuten esimerkiksi se, että Kakslahkeisen jo paineltua nukkumaan jää itse television ääreen natustamaan suolakeksejä ja onnistuu siinä huonolle kakkahuumorille hiljaa hirnahdellessaan kiskaisemaan ällistyttävällä vinkuintialaisella hengitysmetodilla aimo kimpaleen vuohenjuustoa nenänielun kautta sieraimeen ja sieltä edelleen suoraan mehulasiin.
Onneksi tämä ei tapahtunut muutamaa tuntia aikaisemmin epävirallisessa liikeneuvottelussa.
Joissakin asioissa sentään flaksi vielä käy.
Kuten esimerkiksi se, että Kakslahkeisen jo paineltua nukkumaan jää itse television ääreen natustamaan suolakeksejä ja onnistuu siinä huonolle kakkahuumorille hiljaa hirnahdellessaan kiskaisemaan ällistyttävällä vinkuintialaisella hengitysmetodilla aimo kimpaleen vuohenjuustoa nenänielun kautta sieraimeen ja sieltä edelleen suoraan mehulasiin.
Onneksi tämä ei tapahtunut muutamaa tuntia aikaisemmin epävirallisessa liikeneuvottelussa.
Joissakin asioissa sentään flaksi vielä käy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)